Kokoomuksen varapuheenjohtajiksi valittiin Häkkänen, Lepomäki ja Ikonen

Suurimman äänipotin varapuheenjohtajista sai kansanedustaja Antti Häkkänen. HANNU RAINAMO / LEHTIKUVA

Viivi Salminen / STT

Kokoomuksen varapuheenjohtajiksi on valittu kansanedustajat Antti Häkkänen, Elina Lepomäki ja Anna-Kaisa Ikonen.

Varapuheenjohtajuutta tavoitteli myös Mari-Leena Talvitie, mutta häntä ei valittu jatkokaudelle.

Myös Häkkänen haki jatkokautta. Lepomäki ja Ikonen olivat ehdolla ensimmäistä kertaa. Varapuheenjohtajana vuodesta 2014 kolme kautta toiminut Sanni Grahn-Laasonen ei tavoitellut enää varapuheenjohtajuutta.

Häkkänen sai 539,8 ääntä, Lepomäki 527,2 ääntä, Ikonen 454 ääntä ja Talvitie 379,2 ääntä.

Varapuheenjohtajaäänestys järjestettiin kokoomuksen puoluekokouksessa Porissa.

Suurimman äänipotin varapuheenjohtajista kerännyt Häkkänen kiitti kaikkia ehdokkaita ja äänestäjiä. Hän lisäksi kehui, että puoluedemokratia on toiminut korona-aikanakin ja kokoomus on osoittanut toimintakykynsä.

Hän sanoi, että moniarvoisuudessa mutta yhtenäisyydessä on kokoomuksen voima tällä vuosikymmenellä ja kokoomus menee kohti suurimman puolueen asemaa kuntavaaleissa ja kohti pääministerin paikkaa.

"Tuomme kokoomuslaisen vision suomalaisten sydämiin"

Kokoomuksen puheenjohtajaksi valittiin eilen Petteri Orpo. Hänellä ei ollut vastaehdokkaita.

Varapuheenjohtajaksi valittu Lepomäki sanoi, että Orpoa tuetaan alkaneessa työssä, joka voimistuu tästä eteenpäin.

– Teemme vaihtoehdon tälle hallitukselle. Tuomme kokoomuslaisen vision suomalaisten sydämiin, Lepomäki sanoi.

Hän lisäksi peesasi Häkkästä sanomalla, että kuntavaalivoitto viedään pois. Lepomäki lisäsi, että kokoomus hakee pääministeriaseman kaatamalla hallituksen ja järjestämällä ennenaikaiset vaalit.

– Me tehdään tätä isänmaan takia, me teemme tätä ihmisten takia. Me haluamme tuoda suomalaisille toivon ja ennen kaikkea tehdä meidän lapsille Suomesta mahdollisuuksien maan, Lepomäki sanoi.

Ikosen mukaan kokoomuksen on osoitettava, että se on kaikkien suomalaisten puolue, joka ajaa jokaisen ihmisen mahdollisuuksia.

Lepomäki on aiemmin tavoitellut puolueen puheenjohtajuutta

Ikonen on ensimmäisen kauden kansanedustaja, ja hän on aiemmin toiminut muun muassa Tampereen pormestarina. Häkkänen on toisen kauden kansanedustaja, joka edellisellä hallituskaudella toimi oikeusministerinä.

Lepomäki nousi kansanedustajaksi ensimmäisen kerran vuonna 2014 varasijalta. Lepomäki tavoitteli kokoomuksen puheenjohtajuutta vuonna 2016, jolloin puheenjohtajaksi valittiin Orpo. Lepomäki ei tuolloin yltänyt toiselle kierrokselle puheenjohtajavaalissa.

35-vuotias Häkkänen on kotoisin Mäntyharjulta Etelä-Savosta, ja hän on koulutukseltaan oikeustieteen maisteri.

Espoolainen Lepomäki on 39-vuotias, ja hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri.

43-vuotias tamperelainen Ikonen on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden tohtori.

Kansanedustaja Heikki Autto valittiin puoluevaltuuston puheenjohtajaksi

Aiemmin tänään puoluevaltuuston puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Heikki Autto. Ehdolla oli myös Helsingin apulaispormestari Pia Pakarinen.

Autto sai 358,6 ääntä, Pakarinen sai 262,8 ääntä. Hylättyjä ääniä oli yksi, tyhjiä ääniä neljä.

Puoluevaltuusto käyttää puolueen ylintä päätösvaltaa puoluekokousten välillä. Myös puoluevaltuuston muut edustajat valittiin tänään. He toimivat edustajina seuraavaan puoluekokoukseen asti.

–––––––––––––––––––––––––––––––––––

Korjattu uutista klo 22.28, Grahn-Laasonen on toiminut varapuheenjohtajana vuodesta 2014 lähtien, ei viime puoluekokouksesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.