Millaista politiikkaa kokoomuksen pitäisi nyt tehdä ja miksi haluat varapuheenjohtajaksi? – STT kysyi varapuheenjohtajaehdokkailta

Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi kampanjoivien Antti Häkkäsen ja Mari-Leena Talvitien mainoksia kokoomuksen puoluekokouksessa Porissa perjantaina. TIMO JAAKONAHO / LEHTIKUVA

Viivi Salminen / STT

Kokoomuksen varapuheenjohtajuutta tavoitteleva Elina Lepomäki haluaa uudistaa kokoomuksen puolueorganisaatiota ja tehdä ratkaisukeskeistä oppositiopolitiikkaa. Niin ikään varapuheenjohtajaksi uudelleen haluava Antti Häkkänen haluaa rakentaa uskottavan vision Suomelle.

Anna-Kaisa Ikonen katsoo, että hänen kokemuksestaan olisi kuntavaalivuonna erityisesti hyötyä. Mari-Leena Talvitie kertoo tavoittelevansa jatkokautta varapuheenjohtajana, sillä häntä kiinnostaa tulevaisuus.

Kokoomukselle valitaan huomenna varapuheenjohtajat. STT kysyi Porin puoluekokouksessa varapuheenjohtajaehdokkailta muun muassa sitä, mikä on varapuheenjohtajan tehtävässä olennaista ja millaisena he kokoomuksen haluavat tulevaisuudessa nähdä.

Aiemmin tänään kokoomuksen puheenjohtajaksi valittiin jatkokaudelle Petteri Orpo ilman vastaehdokkaita. Yksi nykyisistä varapuheenjohtajista Sanni Grahn-Laasonen jättäytyy sivuun tehtävästään.

Lepomäki näkee edustavansa vahvasti kenttää

Lepomäki sanoo, että varapuheenjohtajana hän haluaisi tuoda kokoomuksen puolueorganisaatiota ja johtamista 2020-luvulle. Hänen mukaansa digitaalisuutta pitäisi käyttää enemmän hyväksi ja jäseniä pitäisi päästää enemmän ääneen.

Lepomäki sanoo, että jos hänestä tulee varapuheenjohtaja, hän tulisi mukaan ikään kuin uutena.

– Näkisin edustavani vahvasti kentän ääntä ja erityisesti niiden ihmisten ääntä, jotka eivät ole ikinä olleet puoluepolitiikassa mukana, mutta jotka ovat ilman muuta osa tätä demokratiaa, Lepomäki sanoo.

Lepomäen mukaan kokoomuksen pitäisi tehdä ennen kaikkea ratkaisukeskeistä oppositiopolitiikkaa. Hänen mukaansa kokoomukselle ei ole koskaan kuulunut räksyttäminen tai jokaisen asian voittaminen.

– Me pikemminkin valitsemme ne taistelut, ja asioiden pitää perustua siihen, että olemme aidosti sitä mieltä, Lepomäki sanoo.

Lepomäen mukaan nyt on paljon edellytyksiä isoihin taisteluihin, kun katsotaan pelkästään taloustilannetta.

– Jos katsomme sosiaali- ja terveyspalveluita ja jos katsomme koulutuspuolen asioita kuten oppivelvollisuuden pidentämistä, nämä ovat aitoja huolia, joissa olemme täysin päinvastaista mieltä kuin hallitus, Lepomäki sanoo.

– Tuomme pitkäjänteiset, johdonmukaiset ratkaisuvaihtoehdot ja uskomme, että ihmiset lopulta ymmärtävät, mikä on oikein.

Lepomäki sanoo, että itsetutkiskelun nimissä on myönnettävä, että ensimmäiset kuukaudet oppositiossa olivat vähän harjoittelua ja hakemista. Jo käytännön työssä oli opettelemista, sillä kokoomuksella oli vain neljä kansanedustajaa, jotka ovat toimineet oppositiossa.

Häkkäsen mukaan kokoomuksen pääviesti on, että hyvinvointi ja talous kul kevat käsi kädessä

Häkkäsen mukaan kokoomuksen ensimmäinen työ uudella puoluejohdolla on rakentaa uskottava visio Suomelle.

– Me olemme täällä nyt päivittämässä sitä visioita ja näkymää, että mitä Suomelle tällä vuosikymmenellä tapahtuu ja varapuheenjohtajien on sitten pantava se toimeen.

Häkkäsen mukaan kokoomus on nyt akuutin koronakriisin jälkeen käynyt keskustelua suomalaisen talouden ja työllisyyden tulevaisuudesta.

– Tämä on johtanut heti siihen tilanteeseen, että ihmiset huomaavat, että kokoomuksella on oma linja ja hallituksella aivan oma linja.

Häkkäsen mukaan oppositiopolitiikka palaa alkavalla eduskuntakaudella todella suurella voimalla.

– Se näkyy jo gallupeissa. Ne alkavat heti heittelehtiä.

Häkkäsen mukaan kokoomuksen pääviesti tulee olemaan, että hyvinvointi ja talous kulkevat käsi kädessä.

– Jotkut sanovat, että se on vähän tylsä, mutta olemme viime viikkoina huomanneet sen. (Juha) Sipilän (kesk.) hallituksen aikana tehtiin 80 toimenpidettä työllisyyden ja yritystoiminnan ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Syntyi 140 000 työpaikkaa, Häkkänen sanoo.

Ikosen mukaan sotesta pitäisi puhua ihmisten kautta

Varapuheenjohtajaehdokas Anna-Kaisa Ikonen katsoo, että hänen kokemuksestaan olisi kuntavaalivuonna erityisesti hyötyä. Ikonen on aiemmin toiminut Tampereen pormestarina, sotesta vastaavana johtajana ja valtiosihteerinä valtiovarainministeriössä.

Ikosen mukaan kokoomuksella on huoli siitä, millaista politiikka hallitus harjoittaa ja mihin se on johtamassa.

– Meitä tarvitaan sillä kentällä hyvin vahvasti.

Ikosen mukaan kokoomuksen pitäisi ottaa roolia talouden lisäksi myös muissa asioissa. Hänen mukaansa esimerkiksi sote-uudistuksesta pitäisi puhua ihmisten kautta, ei vain hallinnon ja rakenteiden kautta. Ikonen kuvailee itseään koulutuksen ja sivistyksen puolestapuhujaksi, ja hänen mukaansa kokoomuksen pitäisi ottaa aktiivinen rooli myös järkevässä ilmastopolitiikassa.

Ikosen mukaan on tärkeää, että kokoomuksen puheenjohtajisto koostuu monipuolisista osaajista. Hänen mukaansa kokoomus on pikku hiljaa löytänyt sellaisen tavan tehdä oppositiopolitiikkaa, että kokoomus tuo ratkaisuvaihtoetoja ja haastaa hallitusta.

– Kaikkea ei tarvitse kategorisesti vastustaa. Tuemme rakentavia työllisyystoimia, hän sanoo.

Ikonen painottaa, että nyt hallituksen on aika tehdä työllisyystoimia, huolehtia terveiden yritysten selviämisestä koronakriisin yli

Talvitie sanoo tuovansa puheenjohtajistoon vahvan kuntakokemuksensa

Mari-Leena Talvitie kertoo tavoittelevansa jatkokautta varapuheenjohtajana, sillä häntä kiinnostaa tulevaisuus. Hänestä on tärkeää, että kokoomus puhuu arjen asioista ja ihmisten asioista.

– Ymmärrän hyvän sujuvan arjen merkityksen. Se on yksi vahvuuteni, Talvitie sanoo.

Talvitien mukaan loppujen lopuksi politiikka tähtää siihen, että on työpaikkoja ja oikea-aikaista hoitoa.

Talvitie sanoo, että toisi puheenjohtajistoon myös vahvan kuntakokemuksensa. Hän on nyt viidettä kautta mukana kuntapolitiikassa. Hän sanoo vahvuuksiinsa kuuluvan myös ympäristön, yrittäjyyden ja koulutuksen.

Talvitien mukaan kokoomuksen rooli on nyt ennen kaikkea tuoda vaihtoehtoja siihen, miten koronan kanssa pystyy elämään.

– Suomi ei pysähdy koronaan, ellemme sitä itse pysäytä.

Talvitie sanoo, että vientisektorilla tilauskirjoihin pitää saada uudelleen täytettä ja pk-sektorin pitää saada uskoa tulevaan siihen, että työpaikat säilyvät ja talouden rattaat pyörivät. Näihin pääsemiseksi kokoomus on antanut ehdotuksen 100 000 työpaikan synnyttämisestä sekä kotitalousvähennyksen tuplaamisesta ja laajentamisesta, Talvitie sanoo.

Sunnuntaina valitaan lisäksi puoluevaltuusto

Varapuheenjohtajaehdokkaille ja puoluevaltuuston puheenjohtajaehdokkaille järjestettiin kokoomuksen puoluekokouksessa tentti. Tentin lopuksi jokainen ehdokas sai esittää kenttälupauksen ja sanoa niin sanotun viimeisen sanan.

Lepomäki lupasi koko sydämestään kantaa jokaisen pienen ja suuren kortensa kekoon, jotta kokoomuksesta suurella erolla tulee suurin puolue Suomessa viimeistään eduskuntavaaleihin mennessä.

Häkkänen puolestaan lupasi tehdä ennen kuntavaaleja parhaansa, jotta herättäisi luottamusta ja kokoomuslaisilla olisi eväät sitä kautta paikalliseen työhön.

Ikonen lupasi tuoda mukanaan yhteisöllisen johtamisen.

– Mitä puoluejohto voi yhdessä tehdä on se, että toimitaan tiiminä ja joukkueena. Lähdetään tavoittelemaan kuntavaalivoittoa, se on minusta ensimmäinen konkreettinen asia, mihin meidän pitää keskittyä, Ikonen sanoi.

Talvitie puolestaan lupasi olla edelleen valmis antamaan oman ympäristö- ja yritysosaamisensa kokoomukselle. Hänen mukaansa kokoomusta tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.

– Teen järkipolitiikkaa suurella sydämellä, Talvitie sanoi.

Sunnuntaina kokoomukselle valitaan myös puoluevaltuuston edustajat ja puoluevaltuuston puheenjohtaja. Puoluevaltuuston puheenjohtajaksi ovat ehdolla kansanedustaja Heikki Autto ja Helsingin apulaispormestari Pia Pakarinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.