Kysely: Vientiyritykset pelkäävät matkustusrajoitusten vaikutuksia, yli puolet pelkää vientinsä laskevan

Vientiyritykset ymmärtävät Suomen keväällä toteuttamat rajoitustoimet, mutta toivovat nyt hallitukselta tarkkaa harkintaa uusissa koronatoimissa, sanoo Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA

STT

Peräti 56 prosenttia Suomen keskeisistä vientiyrityksistä pelkää vientinsä laskevan merkittävästi loppuvuoden aikana, kertoo Keskuskauppakamarin kysely.

Noin 18 prosenttia yrityksistä ennakoi viennin pudotuksen olevan jopa yli 20 prosenttia.

Keskuskauppakamarin mukaan talouden epävarmuudessa erityisesti Suomen poikkeuksellisen tiukat matkarajoitukset aiheuttavat ongelmia lähes 86 prosentille vientiyrityksistä. Kauppakamarin mukaan yritykset pelkäävät, että hallitus ei saa syksyllä työmatkustamisen kannalta tärkeitä erityisjärjestelyitä kuntoon.

– Vientiyritykset ymmärtävät Suomen keväällä toteuttamat tiukat rajoitustoimet, mutta toivovat nyt hallitukselta tarkkaa harkintaa uusissa koronatoimissa, sanoo tiedotteessa Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori.

Keskuskauppakamarin kysely johtaville vientiyrityksille tehtiin 19–21.8.2020. Kyselyyn vastasi lähes 200 yritystä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut