Vanhempien kannattaa lisätä nuorten vapauksia askel askeleelta – koulunkäynnin laiminlyömiseen tai päihteidenkäyttöön pitää aikuisten aina puuttua

Vanhempien on tärkeää kunnioittaa nuoren tarvetta yksityisyyteen. Kuvituskuva. EIJA KONTIO / LEHTIKUVA

Janita Virtanen / STT

Oman lapsen itsenäistyminen on vanhemmille usein vaikea paikka. Itsenäistyminen ja irtiotto vanhemmista ovat kuitenkin välttämättömiä nuoren kehityksen kannalta. Murrosikäinen tarvitsee tilaa, mutta myös rajoja.

Osalle vanhemmista tilan antaminen on vaikeaa, kun taas osa antaa sitä teineille joskus liikaakin, kertoo Väestöliiton asiantuntija Eeva Lehtinen.

– Jos vanhemmat ovat kovin huolissaan, että nuorelle käy jotakin, vapautta voi olla hankala antaa. Jotkut vanhemmat sen sijaan eivät halua tuottaa nuorelle pettymyksiä ja välttelevät konflikteja. Nuori voi myös näyttää niin aikuiselta, että hänen unohdetaan tarvitsevan edelleen myös rajoja, Lehtinen kuvailee.

Murrosikäisen kehityksen kannalta parhaiten toimii vähitellen lisääntyvä vapaus.

Teini saa itse päättää ulkonäöstään

Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) perhekeskustoiminnan päällikkö Tarja Satuli-Kukkonen muistuttaa, että on asioita, joista nuorella on oikeus päättää itse. Tällaisia ovat esimerkiksi mielipiteet, oma ulkonäkö, oman huoneen sisustus, musiikkimaku ja erilaisten tunteiden ilmaisu. Nuorella on oikeus olla vihainen, surullinen, ärtynyt tai tylsistynyt.

On myös asioita, joihin vanhemman on ehdottomasti puututtava ja joista vanhemmalla on aina viime kädessä vastuu. Satuli-Kukkosen mukaan tällaisia asioita ovat esimerkiksi itsensä vahingoittaminen, toisten ihmisten henkinen tai fyysinen loukkaaminen, päihteidenkäyttö ja koulunkäynnin tai perustarpeiden, kuten syömisen, laiminlyöminen.

Tietyistä asioista erilaisilla perheillä on erilaisia käytäntöjä ja sääntöjä: kotiintuloajat, kotityöt, puhelinlaskut, oman huoneen siivous, pelaamiseen tai internetissä surffailuun käytetty aika, kavereiden tapaaminen, seurustelukumppaneiden yöpyminen, harrastuksiin osallistuminen, viikko- tai kuukausirahat ja niin edelleen.

– Näiden osalta parhaaseen tulokseen päästään yhteisillä neuvotteluilla.

Aikuisen tehtävänä on kestää nuoren kuohut

Missään muussa elämänvaiheessa ei tapahdu yhtä nopeaa ja laaja-alaista kehitystä kuin teini-iässä. Oma keho muuttuu lapsen vartalosta aikuisen mittoihin, seksuaalisuus voimistuu, ja tunne-elämässä kuohuu. Kehittyvät ajattelutaidot avaavat nuorelle uuden maailman, ja suhde muihin, erityisesti omiin vanhempiin, muuttuu merkittävästi.

– Nuorella ei ole valmista mallia siitä, millaiseksi suhde vanhempiin pitäisi muodostaa. Toisaalta hän haluaisi olla lähellä vanhempia ja toisaalta hyvin kaukana heistä. Tämä etäisyyden ja läheisyyden välinen ristiriita näkyy nuoren käytöksessä usein tunteiden ailahtelevuutena ja vanhempien haastamisena, Satuli-Kukkonen sanoo.

Satuli-Kukkosen mukaan vanhemmille oman lapsen myllertävien tunteiden vastaanottaminen voi olla vaikeaa. Aikuisen tehtävänä on kuitenkin kestää nuoren kuohut.

Monesti teini-ikäiset haluavat olla jotakin muuta kuin mitä vanhemmat heiltä odottavat. He saattavat alkaa käyttäytyä jopa päinvastaisella tavalla kuin vanhempansa. Epävarmuus omasta ulkomuodosta voi näyttäytyä Satuli-Kukkosen mukaan "äärimmäisyyksien tavoitteluna" pukeutumisessa, kampauksissa tai meikkaamisessa.

Satuli-Kukkonen huomauttaa, että nuoret irtaantuvat vanhemmistaan eri tavoilla ja eri aikaan. Muun muassa temperamentti, aiemmat elämänkokemukset ja perhesuhteiden kiinteys vaikuttavat tähän.

Kännykkä kuuluu yksityisyyden piiriin

Vanhempien on tärkeä kunnioittaa nuoren tarvetta yksityisyyteen. Jos teini haluaa pitää huoneensa oven kiinni, se saa olla kiinni. Jos ovi on kiinni, on hyvä muistaa koputtaa ennen huoneeseen menoa ja myös odottaa, että siihen tulee lupa, sanoo Väestöliiton Eeva Lehtinen.

– Vanhemmista voi tuntua ikävältä, että nuori alkaakin viettää suurimman osan ajastaan omassa huoneessa, jonne vanhemmilla ei ole pääsyä. Aina on kuitenkin hyvä kysellä kuulumisia ja olla saatavilla ja läsnä. Tieto siitä on nuorelle tärkeä, vaikkei hän sitä näyttäisikään, Lehtinen muistuttaa.

Lehtisen mukaan on tärkeää kunnioittaa sitä, että nuori saattaa kaivata etäisyyttä myös fyysisesti. Hän ei välttämättä anna halata kuten ennen. Murrosiässä kavereiden merkitys korostuu ja nuori voi viihtyä vähemmän kotona.

Vanhempien on tärkeä luottaa nuoreen ja antaa hänelle vastuuta. Teini-ikäisen elämässä on myös asioita, jotka eivät kuulu vanhemmille.

– Joskus vanhemmille voi tulla mieleen nuoren kännykän tutkiminen. Tällaista vanhempien ei kuitenkaan tulisi tehdä ilman lupaa, ellei kyseessä ole hätätapaus. Myös esimerkiksi päiväkirjan lukeminen on valtava yksityisyyden loukkaus.

MML:n Satuli-Kukkosen mukaan tärkeintä on pitää nuoreen keskusteluyhteys eli kuulla hänen ajatuksiaan, näkemyksiään ja mielipiteitään sekä ottaa ne huomioon nuoren kehitystason mukaisesti.

Murrosikäisen tunteita ja ajatuksia ei tulisi koskaan vähätellä tai pilkata. Kaikista asioista ei myöskään kannata tehdä numeroa.

Satuli-Kukkonen kertoo, että hyvä luottamussuhde vanhempien kanssa ennustaa nuorelle hyvää ja tasapainoista aikuisuutta. Kiintymyssuhde vanhempiin kantaa läpi elämän, ja sen pohjalta luodaan muutkin tulevat ihmissuhteet.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.