Ylen Niinistö-lähetyksessä Krim oli kartassa osa Venäjää, Yle pahoittelee virhettä

Presidentti Sauli Niinistö saapumassa Ylen Mediataloon tänään. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

STT

Ylen TV1:n Ykkösaamun lähetyksessä tänään Krimin niemimaa oli merkitty karttagrafiikassa osaksi Venäjää.

Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja Riikka Räisänen sanoi Twitterissä , että kyseessä oli erittäin harmillinen virhe.

– Tällaisissa asioissa erityinen huolellisuus on tärkeää. Pahoittelen asiaa toimituksen puolesta! Räisänen kirjoitti.

Räisänen kertoi STT:lle, että kyse oli inhimillisestä virheestä. Hänen mukaansa Yle on oikaissut virheen kaikissa kanavissa.

Ylen julkaisemassa oikaisussa Krim on merkitty kartassa osaksi Ukrainaa.

Räisäsen mukaan Yle esittää kartassa Krimin osana Ukrainaa, koska Venäjä liitti Krimin itseensä laittomasti vastoin kansainvälistä oikeutta ja YK:n peruskirjaa.

– Kansainvälinen yhteisö, Suomi mukaan lukien, ei ole tunnustanut Krimiä osaksi Venäjää, Räisänen totesi sähköpostitse STT:lle.

Presidentti Sauli Niinistö ei puuttunut kartan virheeseen Ykkösaamun haastattelussa. Niinistöä haastateltiin muun muassa Valko-Venäjän tilanteesta, johon lähetyksessä esitetty kartta liittyi.

Venäjä liitti Ukrainalle kuuluvan Krimin itseensä keväällä 2014 sen jälkeen, kun alueella oli järjestetty Venäjän masinoima kansanäänestys.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut