Ruotsalaismies meloi sup-laudalla Kapellskäristä Turkuun

Ruotsalaismies meloi kuvan kaltaisella sup-laudalla vajaan 300 kilometrin pituisen matkan Ruotsin Kapellskäristä Turkuun. Martti Kainulainen / LEHTIKUVA

STT–TT

Ruotsalainen Jonas Böhlmark teki viime viikonloppuna sup-laudallaan reissun, joka lienee ensimmäinen lajissaan. 29-vuotias astui sup-laudalleen aamuviideltä lauantaina Ruotsin Kapellskärissä ja poistui siltä vasta yhdeltä yöllä maanantaiaamuna Suomen Turussa.

Vajaan 300 kilometrin pituisen matkan melomiseen kului aikaa lopulta 43 tuntia, hieman enemmän kuin Böhlmark oli etukäteen arvioinut.

– Ensimmäiset 24, tai ehkä 36 tuntia olivat mahtavia. Mutta nyt koko kroppaa särkee. Rankinta oli kun lähestyimme Ahvenanmaata ja jouduimme kovaan vastatuuleen. Silloin mietin, että selviänköhän minä tosiaan tästä, Böhlmark kertoo

Suomeen rantautunut mies kertoi olevansa kylmissään ja väsynyt, koska ei ollut nukkunut pariin vuorokauteen. Tukialuksena mukana seurasi purjevene, josta Böhlmark sai muun muassa ruokaa ja juomaa. Ruokalistalla oli muun muassa perunalastuja, oliiviöljyä ja limsaa.

Uhkarohkea meloja lepäsi kerran tunnissa, muttei kertaakaan poistunut laudaltaan. Sillä pysyminen oli kuitenkin välillä vaikeaa.

Böhlmark on taustaltaan huippuhiihtäjä ja yrittäjä, joka on osallistunut aiemmin muun muassa Ironman-kilpailuun. Kuukauden suppailtuaan hän sai idean: mitä jos meloisi Suomeen? Viikkoa myöhemmin matka ja saattovene oli jo järjestetty.

– Pidän itseni haastamisesta, ja näin korona-aikana täytyy löytää uusia keinoja kilpailla itseään vastaan. Tämä tuntui vähän hullulta ihan käytännön tasolla, koska oli niin paljon asioita joiden pitää osua kohdilleen, hän kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.