Teollisuuden vientiongelmiin vastataan sähköveron alennuksella VM:n budjettiehdotuksessa

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) Säätytalolla Helsingissä tänään. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

STT

Kansainvälisen talouden kehitys ja koronaepidemian tilanne tuovat epävarmuutta valtion ensi vuoden tulojen ja menojen arviointiin. Siksi valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) mielestä talouspoliittisessa päätöksenteossa on nyt keskeistä toimia ennakoitavasti ja johdonmukaisesti. Viennin edellytyksiä tulee vahvistaa ja koronaviruksen toinen aalto pystyttävä pitämään hallinnassa.

Vanhanen esitteli keskiviikkona valtiovarainministeriön budjettiehdotuksen ensi vuoden talousarvioksi. Ehdotus julkistetaan kokonaisuudessaan torstaina verkossa, ja se toimitetaan samalla muille ministeriöille.

Vanhasen mukaan budjetti on valmisteltu niistä lähtökohdista, että hallitusohjelmaan ei esitetä muutoksia eikä nyt ole finanssipolitiikan kiristämisen aika. Budjetilla vastataan hänen mukaansa kasvun ja työllisyyden tarpeisiin.

Vanhanen sanoi jakavansa huolen valtion nopeasta velkaantumisesta. Jotta velkaantuminen saadaan hallintaan, hallituksen tulee huolehtia koronaviruksen leviämisen estämisestä ja palattava kehystasoon eli hallitusohjelmassa sovittuun menojen ylärajaan.

– On tärkeää, että keskellä tätä epävarmuutta pystymme tekemään päätöksiä, joilla vahvistamme luottamusta. Olemme laatimassa budjettiriiheen kestävyystiekartan eli suunnitelman siitä, millä tavalla vuoteen 2030 mennessä velkaantuminen pystytään taittamaan, Vanhanen sanoi tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.

Suunnitelmassa hahmotetaan, miten paljon vajeesta voidaan saavuttaa työllisyystoimilla ja miten paljon julkisen talouden tuottavuutta parantamalla.

Tämä kaikki edellyttää työllisyystoimien ripeää toteuttamista ja sote-uudistuksen saamista maaliin.

– Valtiovarainministeriön virkamiesesitys työllistämistoimista julkistetaan perjantaina, ja siitä alkavat hallituksen neuvottelut kohti budjettiriihtä.

Budjettiehdotus 61,6 miljardia euroa

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus ensi vuodelle on 61,6 miljardia euroa. Summa on lähes neljä miljardia euroa enemmän kuin vuoden 2020 varsinaisessa talousarviossa, mutta 5,7 miljardia euroa vähemmän kuin tälle vuodelle on budjetoitu, kun mukaan luetaan lisätalousarviot.

Keskiviikkona valmistunut budjettiehdotus on 7 miljardia euroa alijäämäinen, ja valtionvelka nousee ensi vuonna arviolta 132 miljardiin euroon.

Valtion talousarvion tuloiksi vuodelle 2021 arvioidaan 54,6 miljardia euroa, josta 46,5 miljardia euroa on verotuloja. Tuloarvio perustuu kesäkuun ennusteeseen. Myönteistä on Vanhasen mukaan se, että tämän hetken arvion mukaan ensi vuoden verotulot ovat 14 prosenttia korkeammat kuin tänä vuonna edellyttäen, että korona on saatu aisoihin.

Verotulojen kasvua vauhdittaa muun muassa koronan aiheuttama huojennettu maksujärjestely, jonka ansiosta verojen maksamista on tänä vuonna voinut lykätä, mutta ensi vuonna ne on maksettava takaisin.

– Verotuksen muutokset ovat melko marginaalisia, eli tulojen lisäystä ei hankita verojen kiristyksillä. Ansiotulon verotus säilyy käytännössä ennallaan, Vanhanen sanoi.

Hän kertoi aikaisemmin pääministerikaudellaan nähneensä työverojen keventämisen myös elvytystoimena, mutta nyt hän ei ainakaan heti ryhtyisi tuloveroja keventämään.

– Tällä kertaa koen, että kotimarkkinoiden kysyntään vaikuttaa kaikkein eniten ihmisten turvallisuus ja epävarmuus ja osittain – varsinkin alkuvuonna – yhteiskunnan sulkeminen, ei niinkään se, mikä on verotuksen taso.

Alkoholiveroa ja tupakkaveroa kiristetään hallitusohjelman mukaisesti 50 miljoonaa euroa kumpaistakin, ja fossiilisten lämmityspolttoaineiden verotusta kiristetään 100 miljoonalla eurolla.

Väylämaksujen puolittamista jatketaan

Heikoista näkymistä kärsivää vientiteollisuutta valtiovarainministeriö tukisi ennen kaikkea jatkamalla väylämaksujen puolittamista laiva- ja rahtiliikenteessä sekä alentamalla teollisuuden sähköveron EU-minimiin. Jälkimmäinen vähentää verotuottoja noin 245 miljoonaa euroa ensi vuonna.

– Se on vastaus teollisuuden vientiongelmiin, ja niitä toimia, joissa pystymme itse päätöksen tekemään.

Hallitusohjelmassa on sovittu, että sähkövero alennetaan EU-minimiin hallituskauden aikana. Nyt VM:n ehdotus on, että se tehdään kertaratkaisuna ensi vuonna.

Tulevaisuusinvestoinnit yhdistetään EU:n elpymispaketin kanssa

Ainoa merkittävä muutos hallitusohjelmaan liittyy Vanhasen mukaan siihen, että hallitusohjelmassa sovitut tulevaisuusinvestoinnit yhdistetään ehdotuksessa yhdeksi kokonaisuudeksi EU:n noin kolmen miljardin euron suuruisen elvytyspaketin kanssa.

– Tulevaisuusinvestoinneista monet menevät päällekkäin ehkä jo tehtyjen elvytyspäätösten kanssa ja erityisesti ne tulevat menemään päällekkäin EU:n elvytyspaketin kautta toteutettavien hankkeiden kanssa.

Tällaisia ovat esimerkiksi raide- ja tiehankkeet.

Valtiovarainministeriö koordinoi Vanhasen mukaan elvytyksestä tehtäviä linjauksia tavalla, jossa jokaista hanketta ja ideaa arvioidaan kustannustehokkuuden kannalta.

Valtiovarainministeriö neuvottelee ehdotuksen pohjalta seuraavaksi muiden ministeriöiden kanssa, ja hallitus linjaa budjetista budjettiriihessään syyskuun puolivälissä. Budjetti käsitellään ja hyväksytään eduskunnassa myöhemmin syksyllä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.