Britannia haluaa kansan kuntokuurille – hallitus lupaa lisää pyöräteitä ja vaatii kalorimääriä ravintoloiden ruokalistoihin

Pääministeri Boris Johnsonin mukaan tarkoituksena on pyrkiä vähentämään terveysriskejä ja suojata kansaa koronavirukselta. AFP / LEHTIKUVA

STT

Britanniassa maan hallitus julkisti maanantaina joukon suunnitelmia kansalaisten ylipainon torjumiseksi, kertoo muun muassa yleisradioyhtiö BBC .

Pääministeri Boris Johnsonin mukaan tarkoituksena on pyrkiä vähentämään terveysriskejä ja suojata kansaa koronavirukselta. Hallituksen arvion mukaan lähes kaksi kolmasosaa briteistä on ylipainoisia.

BBC:n mukaan hallinnon tilastoista selviää, että tehohoitoon joutuneista koronaviruspotilasta kahdeksan prosenttia on ollut sairaalloisen lihavia, kun koko väestöstä heitä on alle kolme prosenttia.

Joissakin tutkimuksia on havaittu, että ylipaino lisäisi riskiä kuolla koronavirukseen.

Terveysministeri Matt Hancock arvioi Daily Telegraphissa , että jos jokainen ylipainoinen pudottaisi painostaa viisi paunaa (reilut kaksi kiloa), julkinen terveydenhuolto säästäisi 100 miljoonaa puntaa seuraavan viiden vuoden aikana.

Jopa kaksi miljardia pyöräilyyn

Hallitus esimerkiksi suunnittelee annosten kalorimäärien määräämistä näkyviin ravintoloiden ruokalistoille. Sokeristen ja rasvaisten ruokien mainontaan on tulossa rajoituksia. Harkinnassa on muun muassa kielto pikaruoan nettimainonnalle, BBC kertoo.

Lisäksi suunnitelmissa on rakentaa tuhansia kilometrejä uusia pyöräteitä. Hallitus olisi valmis käyttämään pyöräteiden rakennukseen ja pyöräilyn edistämiseen jopa kaksi miljardia puntaa eli noin 2,2 miljardia euroa viiden vuoden aikana, kertoo muun muassa Guardian .

– Jotta voisimme rakentaa terveemmän ja aktiivisemman kansakunnan, tarvitsemme siihen sopivaa infrastruktuuria, Johnson perusteli.

Johnson on aiemminkin edistänyt pyöräilyä. Pääkaupunki Lontoo sai yhteiskäytössä olevia vuokrapyöriä hänen pormestarikaudellaan. Uutistoimisto AFP:n mukaan pandemian aikana iso osa näistä niin kutsutuista Boris-pyöristä seisoi kuitenkin koskemattomina, kun ihmiset oli määrätty pysymään kodeissaan ja välttämään tarpeetonta liikkumista ulkona.

Kyselyiden mukaan monet välttävät yhä joukkoliikenteen käyttöä, mikä näkyy puolityhjinä busseina ja junina työmatkaliikenteessä, uutistoimisto kertoo.

Britannian hallitus sen sijaan on yrittänyt rohkaista kansalaisia takaisin kulutuksen pariin, sillä kaupat, ravintolat ja maan talous kaipaisivat kipeästi asiakkaiden rahoja.

Oma koronatartunta muutti Johnsonin suhtautumista

BBC:n mukaan Johnson on aiemmin suhtautunut kriittisesti esimerkiksi sokeristen ja rasvaisten ruokien ylimääräisiin veroihin. Hänen kantansa lihavuuskysymykseen on kuitenkin arvioitu muuttuneen sen jälkeen, kun hän sai koronavirustartunnan ja oli sairaalassa, myös tehohoidossa, huhtikuussa.

Maanantaina pääministeri kirjoitti Daily Expressissä kamppailevansa painonsa kanssa.

– Epidemian aikana ja saatuani itse tartunnan ymmärsin, miten tärkeää on, ettei ole ylipainoinen, Johnson kirjoitti.

Britanniassa on pandemian aikana todettu yli 300 000 koronavirustartuntaa, kertoo yhdysvaltalaisen Johns Hopkins -yliopiston seuranta. Virukseen liittyen on kuollut yli 45 800 ihmistä, mikä on korkein luku Euroopassa. Viime päivinä maassa on todettu noin 700 uutta tartuntaa päivässä.

Väkilukuun suhteutettuna Britanniassa on miljoonaa ihmistä kohti kuollut virukseen liittyen noin 670 ihmistä, kertoo tilastosivusto Worldometer .

Esimerkiksi Belgiassa vastaava luku on sivuston mukaan noin 850 ja eniten koronaviruskuolemia maailmassa tilastoineessa Yhdysvalloissa noin 450. Suomen luku on 59.

Worldometerin luvuissa on paikoin varsin suuria poikkeamia verrattuna muiden lähteiden lukuihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.