Ulkomaalaisten opiskelijoiden tilanne Yhdysvalloissa mutkistuu taas: Uusille vain verkkokursseille ilmoittautuneille ei sittenkään viisumeita

Heinäkuun alussa Yhdysvallat ilmoitti, että ulkomaalaiset opiskelijat eivät saa viisumia, jos syksyn opetus tapahtuu verkossa. Uset huippuyliopistot, kuten Massachusetts Institute of Technology, vaativat asian selvittämistä oikeudessa. AFP / LEHTIKUVA

STT

Yhdysvalloissa ulkomaisten opiskelijoiden viisumitilanne näyttää jälleen muuttuvan.

Maan maahanmuuttoviranomainen ilmoitti perjantaina, että uudet, syksyllä vain verkkokursseille ilmoittautuneet opiskelijat eivät ole saamassa maahantulolupaa. Asiasta kertoo muun muassa uutiskanava CNN .

Maahantulo on tarkoitus kieltää opiskelijoilta, jotka ovat ilmoittautuneet uusiksi opiskelijoiksi maaliskuun alkupuolen jälkeen. Jos opintoihin kuuluu myös muita kuin verkossa tehtäviä kursseja, maahanpääsyä ei rajoiteta.

Linjaus ei koske opiskelijoita, jotka ovat opiskelleet Yhdysvalloissa jo viime lukukaudella.

Monta käännettä

Opiskelijoiden viisumiasiassa on nähty heinäkuun aikana jo useita käänteitä.

Kuun alussa maan hallinto ilmoitti, että ulkomaalaisilta opiskelijoilta evätään viisumi, jos heidän syyslukukauden opintonsa ovat ainoastaan verkossa. Päätös kuitenkin peruttiin myöhemmin sen jälkeen, kun useat huippuyliopistot, osavaltiot ja opettajien ammattiliitot olivat vaatineet asian selvittämistä oikeudessa.

Presidentti Donald Trump on halunnut rajoittaa maahanmuuttoa, ja koronapandemian aikana useiden erilaisten viisumien myöntämistä on rajoitettu. Toisaalta viisumien perumista on pidetty myös Trumpin hallinnon pyrkimyksenä painostaa oppilaitoksia avaamaan oviaan pandemian jatkumisesta huolimatta.

Lukuvuonna 2018–19 Yhdysvalloissa oli yli miljoona ulkomaista opiskelijaa. Näiden maksamat lukukausimaksut ovat monille opinahjoille keskeinen tulonlähde.

Suuri osa korkeakouluista ja yliopistoista ei ole vielä kertonut syyslukukauden suunnitelmistaan. Esimerkiksi Harvard on kuitenkin linjannut, että sen lähes koko opetus siirtyy seuraavaksi lukuvuodeksi verkkoon.

-----

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.