Rantalakeus: Juha Sipilä aikoo jäädä pois eduskunnasta tämän kauden jälkeen

Juha Sipilän mielestä kolme kautta eduskunnassa on riittävästi. MARTTI KAINULAINEN / LEHTIKUVA

STT

Keskustan kansanedustaja ja entinen Suomen pääministeri Juha Sipilä aikoo jättäytyä eduskunnasta tämän kauden jälkeen. Asiasta kertoo Rantalakeus -lehti.

Sipilä kertoo lehdelle, ettei hän aio lähteä enää seuraavissa vaaleissa ehdolle.

– Kolme mielenkiintoista kautta eduskunnassa riittävät minulle, ja nyt on toisten vuoro, Sipilä sanoo Rantalakeuden haastattelussa.

Sipilä aikoo puolisoineen palata takaisin Kempeleeseen. Eduskunta-arki ja erityisesti pääministerin tehtävä veivät 59-vuotiaan Sipilän arjen pääkaupunkiseudulle, mutta hän kertoo nyt paluun koittavan.

– Nyt kun kuluva, viimeinen kausi on lähestymässä puoliväliä, mietimme missä haluamme asua, kun eduskuntatyö loppuu. Vastaus oli selvä: haluamme palata Kempeleeseen. Ryhdyimme hakemaan hieman pienempää asuntoa täältä, ja se löytyi talvella, Sipilä kommentoi.

Sipilä nousi eduskuntaan keskustan riveistä vuonna 2011 ja toimi puolueensa puheenjohtajana vuodesta 2012 aina vuoteen 2019.

Sipilästä tuli Suomen pääministeri vuonna 2015 hänen oltua kevään eduskuntavaaleissa koko maan ääniharavana 30 758 äänellä. Hän toimi virassa vuoteen 2019 saakka, jolloin keskusta koki kevään eduskuntavaaleissa vaalitappion.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut