Arabiemiraattien Toivo-luotain lähti matkaan kohti Marsia – "valtava ylpeydenaihe avaruusteollisuuden tulokkaalle"

Al-Amalin eli Toivo-luotaimen matkaanlähtöä seurattiin Arabiemiraattien Dubaissa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Arabiemiraattien avaruusluotain on lähtenyt matkaan kohti Marsia. Al-Amal- eli Toivo-luotain laukaistiin Japanista Suomen aikaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Operaation tarkoituksena on saada kattava kuva Marsin kaasukehän säädynamiikasta. Arabiemiraatit haluavat myös, että hanke inspiroi arabinuoria.

– Toivo, tai kuten arabiaksi sanomme al-Amal, on Arabiemiraateille, avaruusteollisuuden tulokkaalle, valtava ylpeydenaihe, operaation johtaja ja maansa tiedeministeri Sarah al-Amiri sanoi dubailaiselle televisiokanavalle.

– Ylpeyden, toivon ja rauhan viesti arabiseudulle, jossa uusimme arabialaisten ja islamilaisten löytöjen kulta-ajan.

Toivo on arabivaltioiden ensimmäinen planeettainvälinen avaruuslento.

Mars suhteellisen lähellä maapalloa

Toivon on määrä saapua Marsin kiertoradalle ensi vuoden helmikuussa. Sillä juhlistetaan myös Arabiemiraattien yhdentymisen 50-vuotiasmerkkivuotta.

Luotaimen on tarkoitus kiertää planeettaa marsilaisen vuoden eli 687 päivän ajan.

Arabiemiraattien projekti on yksi kolmesta, joiden on ollut tarkoitus käyttää hyväkseen aikaikkuna, jona Mars on verraten lähellä Maata. Kiinalla ja Yhdysvalloissa on myös käynnissä Marsiin liittyvät hankkeet

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan mukaan lokakuussa välimatka maapallon ja Marsin välillä on lyhyimmillään, noin 62 miljoonaa kilometriä.

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Heidi kamppaili oman jaksamisensa kanssa, kunnes sai avukseen Sinin

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut