HS: Yritysten kustannustukea jaettu vasta runsas prosentti – valtaosa hakemuksista hylätty

Koronakriisin koettelemien yritysten tukemiseksi tarkoitettua kustannustukea on myönnetty maltillisesti ensimmäisen viikon aikana, kertoo Helsingin Sanomat .

Tukeen on varattu yhteensä 300 miljoonaa euroa, ja se tuli haettavaksi Valtiokonttorista viime viikon tiistaina. Valtiokonttorista kerrotaan HS:lle, että maanantaihin mennessä tukea on myönnetty 4,5 miljoonaa euroa.

Valtiokonttorin apulaisjohtaja Satu Vallivaara kertoo lehdelle, että hakemuksia on tullut runsaat 3 000 yhdessä viikossa, jonka aikana hakemistahti on hidastunut. Hakemuksista vajaat 1 900 on hylätty ja runsaat 400 hyväksytty.

– Suurin syy hylkäyksiin on ollut, ettei maksettavaa jää 2 000 euron alarajan vuoksi, Vallivaara sanoo HS:lle.

Hylkäyksiin on voinut hänen mukaansa johtaa myös se, että aiemmin Business Finlandilta tai ely-keskukselta saadut tuet vähennetään kustannustuesta.

Kustannustukea myönnetään tiettyjen toimialojen yrityksille, joiden liikevaihto putosi koronakriisin seurauksena vähintään 30 prosenttia. Kevään aikana ennen tukimallin kehittämistä ely-keskukset ja Business Finland tukivat yrityksiä satojen miljoonien eurojen edestä.

Pienin mahdollinen korvaus on 2 000 euroa. Enimmillään kustannustukea voi saada 500 000 euroa. Tuki on haettavissa elokuun loppuun.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut