Ruotsin entinen suurlähettiläs vapautettiin syytteistä – epäiltiin valtion turvallisuuden vaarantamisesta

Anna Lindstedtiä koskeva oikeudenkäynti alkoi kesäkuun alussa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP-TT

Ruotsissa Tukholman käräjäoikeus on vapauttanut maan entisen Kiinan-suurlähettilään Anna Lindstedtin syytteistä.

Hänen epäiltiin ylittäneen toimivaltuutensa neuvoteltuaan Ruotsin kansalaisen, toisinajattelija Gui Minhain vapautuksesta ohi diplomaattisten väylien viime vuoden tammikuussa.

Syyttäjän mukaan Lindstedt vaaransi toiminnallaan Ruotsin rauhanomaiset suhteet Kiinaan.

Oikeuden mukaan Lindstedt ei syyllistynyt valtion turvallisuuden vaarantamiseen. Oikeuden mukaan syyttäjä ei myöskään onnistunut todistamaan, että Lindstedt olisi neuvotellut diplomaattisesta asiasta henkilön kanssa, joka edusti Kiinan valtion intressejä.

Lindstedtillä oli oikeuden mukaan myös riittävät toimivaltuudet suurlähettiläänä edustaa Ruotsia neuvotteluissa. Jo pelkästään tästä syystä Lindstedt oli vapautettava syytteistä, käräjäoikeus lisää.

Oikeudenkäynti asiassa alkoi kesäkuun alussa ja jatkui kuun loppupuolelle asti. Kyseessä oli ensimmäinen kerta 200 vuoteen, kun suurlähettiläs joutui oikeuteen Ruotsissa.

Lindstedt on kokenut diplomaatti, joka on toiminut muun muassa Vietnamin- ja Meksikon-suurlähettiläänä sekä Ruotsin pääneuvottelijana Pariisin ilmastokokouksessa vuonna 2015. Ruotsin Kiinan-suurlähettiläänä hän toimi vuodet 2016–2019.

Toisinajattelijalla kymmenen vuoden tuomio Kiinassa

Kiinalaistaustainen Gui pidätettiin alun perin vuonna 2015. Hän kärsii parhaillaan Kiinassa kymmenen vuoden tuomiota valtiosalaisuuksien paljastamisesta.

Lindstedt järjesti viime vuoden tammikuussa salaisen tapaamisen Gui Minhain tyttären ja kiinalaisten liikemiesten välillä kertomatta asiasta ulkoministeriölle. Tapaamisen tarkoituksena oli neuvotella Guin vapautuksesta.

Ulkoministeriö antoi aiemmin asiasta Lindstedtille nuhtelun. Lindstedtin mukaan hän kertoi toiminnastaan ulkoministeriölle.

Ruotsin ja Kiinan välit ovat olleet Guin kohtelun vuoksi kireät jo pidempään. Ne huononivat entisestään, kun Ruotsissa myönnettiin Guille sananvapauspalkinto viime vuoden marraskuussa.

Gui ja neljä muuta kirjakauppiasta olivat pyörittäneet Hongkongissa kauppaa, jossa myytiin esimerkiksi Kiinan johtajia kriittisesti tai sensaatiohakuisesti käsitteleviä teoksia.

Gui otettiin kiinni ensimmäisen kerran Thaimaan-lomallaan vuonna 2015. Hänestä saatiin seuraavan kerran tietoja vasta vuonna 2016, kun Kiina kertoi hänen tunnustaneen osallisuutensa kuolemaan johtaneeseen liikenneonnettomuuteen sekä laittomien kirjojen salakuljetukseen. Gui sai tuolloin kahden vuoden vankeustuomion.

Gui oli joitakin kuukausia vapaalla jalalla loppuvuodesta 2017, mutta hänen ei sallittu lähteä Kiinasta. Hänet otettiin uudelleen kiinni alkuvuodesta 2018.

Guin perheen ja tukijoiden mukaan vangitsemisessa ja tuomioissa on ollut kyse Kiinan toisinajattelijoihin kohdistamasta painostustaktiikasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.