New Yorkin syyttäjällä on oikeus saada Trumpin talous- ja verotiedot käyttöönsä, päätti korkein oikeus – "Kyllä tämä oli Trumpin kannalta huono päivä"

Donald Trump on vuosia jättänyt verotietonsa julkistamatta, vaikka presidentit ovat 1970-luvulta alkaen ne hyvän tahdon eleenä julkaisseet. AFP / LEHTIKUVA

STT

Yhdysvalloissa korkein oikeus on antanut päätöksen presidentti Donald Trumpin verotietojen julkistamisesta. Oikeus päätti, että New Yorkin syyttäjällä on oikeus saada käyttöönsä Trumpin talous- ja verotiedot.

Kongressi ei toistaiseksi saa tietoja käyttöönsä, vaan tapauksen tämä haara palautetaan alempaan oikeusasteeseen uutta käsittelyä varten.

Trumpin avustajien panttaamia tietoja ovat halunneet saada käsiinsä niin kongressi kuin New Yorkin Manhattanin alueen piirisyyttäjä Cyrus Vance Jr.

Trump on vuosia jättänyt verotietonsa julkistamatta, vaikka presidentit ovat 1970-luvulta alkaen ne hyvän tahdon eleenä julkaisseet. Trump on Richard Nixonin jälkeen ensimmäinen Yhdysvaltojen presidentti, joka ei ole julkistanut verotietojaan. Trumpia on arvosteltu ankarasti siitä, että hän ei ole noudattanut edeltäjiensä tapaa.

Presidentti tviittasi tuoreeltaan tyytymättömyyttään korkeimman oikeuden päätöstä kohtaan ja oli sitä mieltä, että hänen hallintoaan kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Trumpin mukaan häntä edeltävä Barack Obaman aikainen hallinto oli totaalisen korruptoitunut, mutta sille ei tehty mitään.

– Nyt minun täytyy jatkaa taistelua korruptoitunutta New Yorkia vastaan.

Presidentti on kotoisin New Yorkista.

Lisäksi Trump jyrähti, että New Yorkin syyttäjä käyttää valtaansa väärin ja että syytteen perusta on poliittinen.

– Poliittinen noitavaino! Trump tviittasi .

Syyttäjä Vance Jr kutsui lausunnossaan korkeimman oikeuden päätöstä "suunnattomaksi voitoksi" Yhdysvaltain oikeusjärjestelmälle ja sille periaatteelle, että edes presidentti ei ole lain yläpuolella.

Yhdysvaltain senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer yhtyi kommentissaan siihen, että Trump ei ole lain yläpuolella.

– Trump ei ole kuningas, Schumer lisäsi Twitterissä .

Edustajainhuoneen puhemies, demokraattien Nancy Pelosi kommentoi päätöksiä myös.

– Korkeimman oikeuden päätökset eivät tuoneet presidentti Trumpille hyviä uutisia, Pelosi sanoi.

Trumpin sitkeää taloustietojen salailua on käsitelty useissa eri oikeusasteissa ennen korkeimman oikeuden päätöstä. Alemmat oikeusasteet ovat päättäneet, että Trumpin pitäisi luovuttaa tietonsa, mutta asianajajat veivät jutun korkeammalle vedoten presidentin immuniteettiin.

Syy salailuun epäselvä

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola tiivisti korkeimman oikeuden päätöksen toteamalla, että "kyllä tämä Trumpin kannalta oli huono päivä".

– Se näkyy hänen Twitter-tilillään.

Aaltola huomauttaa, että ei ole varmaa, miksi Trump on varjellut niin sitkeästi taloustietojaan.

– Liittyykö se Trumpin ehkä narsistiseen haluun osoittaa, että hänellä on enemmän rahaa kuin hänellä itse asiassa on, vai liittykö se joihinkin taloudellisiin sotkuihin, joita hän ei halua tuoda esille. Tässä on ollut pari eri tulkintaa.

– Mutta nyt ne tulevat oikeuden käsittelyyn ja saattaa olla, että kongressi saa ne käsiinsä.

Aaltola sanoo, että korkein oikeus on perinteisesti ollut hyvin haluton ratkomaan presidentin ja kongressin välisiä riitoja. Trumpin taloustiedot saattavat päätyä ennen pitkää myös laajasti julkisuuteen, vaikka ne tässä vaiheessa onkin määrätty vain oikeusistuimen käyttöön.

– Jo tämä juridinen puoli, että taloustiedot menevät todistusaineistoksi oikeusistuimiin, tuottaa tämän julkisuushaitan itsessään, olivatpa salauksen syyt mitä tahansa.

Verotietoja on vaadittu julkisiksi osana tutkintaa väitteistä, joiden mukaan Trumpin entinen asianajaja Michael Cohen olisi yrittänyt maksaa hiljaiseksi Trumpin kanssa suhteessa olleen pornonäyttelijä Stormy Danielsin. Cohenin on kerrottu järjestelleen rahaa myös Trump-suhteestaan kertoneelle Playboy-malli Karen McDougalille. Trump on kiistänyt suhteet. Väitetyt suhteet sijoittuvat aikaan ennen Trumpin presidenttiyttä.

Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat marraskuun alussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut