Kulttuuritapahtumille haettavissa 9,6 miljoonaa euroa korona-avustuksina

Avustuksilla on tarkoitus tukea koronapandemian vuoksi taloudellisesti kärsineitä kulttuuritapahtumia. Aku Häyrynen / LEHTIKUVA

STT

Opetus- ja kulttuuriministeriöltä on nyt haettavissa yhteensä enintään 9,6 miljoonaa euroa korona-avustuksina kulttuuritapahtumille. Avustuksilla on tarkoitus tukea koronapandemian vuoksi taloudellisesti kärsineitä kulttuuritapahtumia, jotka ajoittuvat kesäkuun ja elokuun väliselle ajalle.

Avustusta voivat hakea rekisteröityneet yhteisöt ja säätiöt, jotka järjestävät Suomessa taide- ja kulttuurifestivaaleja sekä muita taide- ja kulttuuritapahtumia vakiintuneesti. Avustusta ei voida myöntää sellaisille yhteisöille ja säätiöille, jotka ovat saaneet samaa tarkoitusta varten avustusta Business Finlandilta tai ely-keskukselta.

Hakuaika päättyy 11. elokuuta. Opetus- ja kulttuuriministeriö pyrkii tekemään päätökset syyskuun loppuun mennessä.

Määrärahoista päätettiin vuoden neljännessä lisätalousarviossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.