Hallitus esittää: Yksittäinen yhtiö voi saada uutta yritystukea puolen miljoonan euron edestä – oikeutetut toimialat selviävät vasta myöhemmin

Kustannustukea esitetään yrityksille, joiden liikevaihto putosi koronakriisin seurauksena vähintään 30 prosenttia. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

STT

Hallitus ehdottaa, että yksittäinen yritys voisi saada enimmillään 500 000 euron edestä kustannustukea kahdelle kuukaudelle.

Yläraja on merkittävästi otaksuttua suurempi. Tuen valmisteluvaiheessa toukokuun puolivälissä kattorajan otaksuttiin asettuvan 100 000–200 000 euroon. Pienin mahdollinen korvaus on 2 000 euroa, ja sitä pienempiä tukisummia ei maksettaisi.

Kustannustukea esitetään yrityksille, joiden liikevaihto putosi koronakriisin seurauksena vähintään 30 prosenttia. Lisäksi yrityksen koko toimialan myynnin tulisi olla pudonnut vähintään 10 prosenttia, jotta tukea voidaan jakaa.

Vertailuajankohtaa on lopullisessa esityksessä laajennettu kuukaudella. Vertailu tehtäisiin maalis–kesäkuun 2019 keskimääräiseen liikevaihtoon. Aiemman ehdotuksen mukaan vertailu olisi tehty huhti–kesäkuulta 2019.

Yritysten tilannetta vertailtaisiin huhti–toukokuun 2020 osalta ja koko toimialan tilannetta pelkästään huhtikuulta 2020. Liikevaihdon lasku on tarkoitus todeta Verohallinnolle annetuista alv-ilmoituksista.

Jos yritys on perustettu vuoden 2019 kesäkuun jälkeen, liikevaihtoa verrattaisiin vuoden 2020 tammi–helmikuun myynnin keskiarvoon.

Oikeutetut toimialat määritellään myöhemmin

Avoinna on vielä kysymys siitä, mitkä toimialat ovat oikeutettuja tukeen. Oikeutetut alat on tarkoitus määritellä valtioneuvoston asetuksessa kesäkuussa lain tultua voimaan.

Tukea on tarkoitus myöntää yritysten kiinteiden kustannusten ja palkkakulujen perusteella. Myös liiketoimintaa harjoittavat säätiöt ja yhdistykset olisivat tuen piirissä.

Hallitus antoi lakiesityksen asiasta eduskunnalle perjantaina. Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. Tukea on tarkoitus hakea Valtiokonttorin kautta. Yhteensä uudessa lisätalousarviossa tukeen ehdotettiin 300 miljoonan euron määrärahaa.

Suomen Yrittäjät: Tuen tarve puoli miljardia

Kustannustukiesitys saa kiitosta Keskuskauppakamarilta. Sen mukaan tuki auttaa etenkin pieniä ja keskisuuria yrityksiä.

– Toistaiseksi yritysten puskurit ovat kestäneet, mutta näin ei jatku loputtomiin. Kustannustuki tulee todella tarpeeseen niille yrityksille, joilta liikevaihto on romahtanut alta kriisin takia, kauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi sanoo tiedotteessa.

Myös Suomen Yrittäjät pitää tukea tervetulleena, mutta esitettyä 300 miljoonan euron määrärahaa se pitää auttamattomasti liian pienenä. Akuutin avuntarpeen sen arvioi noin 500 miljoonan suuruiseksi.

Yrittäjien mukaan tuen hakuprosessia voi vaikeuttaa ehto, jonka mukaan koko toimialan liikevaihdon olisi pitänyt laskea 10 prosentilla. Pääekonomisti Mika Kuismasen mukaan monien yritysten liikevaihto on laskenut rajusti, vaikka näin ei olisikaan käynyt toimialalla yleisesti.

– Ehto toimialakohtaisesta liikevaihdon pudotuksesta on osittain keinotekoinen, ja se tulee aiheuttamaan ongelmia hakuprosessissa, Kuismanen arvioi tiedotteessa.

Lakiesityksen mukaan Valtiokonttori voi käsitellä yrityksen tukihakemuksen, vaikka toimialaa koskeva vaatimus ei täyttyisi. Tällöin yrityksen pitää osoittaa erityisen painava syy sille, miten koronakriisi on aiheuttanut sille tulomenetyksiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut