Lomautusten määrä vakiintunut korkealle tasolle vapun jälkeen

TEMin tilannekuvan mukaan lomautettujen määrä alkoi kasvaa maaliskuun puolessa välissä, ja kiivain kasvuvaihe oli huhtikuun alkupuolella. Jussi Nukari / LEHTIKUVA

STT

Lomautusten määrä on pysähtynyt toukokuussa korkealle tasolle, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö (TEM). TEMin tilannekuvan mukaan lomautettujen määrä alkoi kasvaa maaliskuun puolessa välissä, ja kiivain kasvuvaihe oli huhtikuun alkupuolella.

Muusta kuin lomautuksesta johtuva työttömyys ei ole kasvanut läheskään samaan tahtiin kuin lomautettujen määrä. Myös muusta kuin lomautuksista johtuvan työttömyyden kasvu on pysähtynyt vapun jälkeen.

Helmikuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja työttömiä työnhakijoita oli 18 800. Maaliskuun lopussa heitä oli 65 300 ja huhtikuun lopussa 163 700. Tiistaina heitä oli 162 000, eli toukokuun aikana heidän määränsä on jopa supistunut hieman.

Muusta kuin lomautuksista johtuva työttömyys on kasvanut 40 000 hengellä helmikuun lopusta lähtien. TEMin mukaan yt-neuvottelut eivät näin ollen ole realisoituneet täydellä voimallaan ainakaan vielä irtisanomisina, vaan lomautukset toimivat puskurina.

Naisia lomautettu normaalia enemmän

Naisia on lomautettu kriisin aikana enemmän kuin normaalioloissa. Lomautetut ovat normaalia nuorempia. Työnsä menettäneiden joukossa on enemmän keskituloisia kuin normaaliaikoina. Myös nuorten työttömyys on kasvanut keskimääräistä enemmän kriisin aikana.

Yrittäjille on käynyt kalpaten, sillä heitä on jäänyt maalis-huhtikuussa työttömäksi kymmenen kertaa enemmän kuin vuosi sitten. Heidän osuutensa työttömäksi jääneistä on lähes neljännes.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.