Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Missä ja millainen on oma lähimetsikkösi? Kerro meille lähimetsikkösi merkityksestä

Lintujen kevätmuutto päässyt normaaliin aikatauluun säiden lämmettyä

Lintujen kevätmuutto pääsi normaaliin aikatauluun, kun säät lämpenivät toukokuussa, kerrotaan Birdlife Suomesta. Vielä huhtikuun loppupuolella järjestöstä kerrottiin, että lintujen kevätmuutto oli pysähdyksissä tai lähes pysähdyksissä, kun pohjoistuuli jarrutti sitä.

– Huhtikuun loppu oli pitkään kylmää, samoin toukokuun alku, ja se jarrutti kevään etenemistä. Jos kevät alkoi aikaisin, niin se tasaantui ja oli jopa hiukan jäljessä välillä, kertaa Birdlife Suomen tiedottaja Jan Södersved.

– Tällä hetkellä kevätmuutto etenee aikalailla normaalissa aikataulussa.

Södersvedin mukaan nyt kiihkeimmillään on hyönteissyöjien, kuten kirjosieppojen ja pajulintujen muutto. Lintuja kannattaa tiirailla myös nyt toukokuun lopulla, kun Suomeen alkavat saapua myöhäisimmätkin lajit, kuten viitakerttunen.