Trump: Yhdysvallat ei neuvottele Kiinan kanssa jo sovittua kauppasopimusta uudelleen

Trumpin mukaan Yhdysvallat seuraa, noudattaako Kiina tämänhetkisiä velvoitteitaan. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvallat ei aio avata Kiinan kanssa vuoden alussa solmittua kauppasopimusta uusille neuvotteluille, sanoi presidentti Donald Trump.

– En ole sellaisesta lainkaan kiinnostunut, hän totesi toimittajille.

Trumpin mukaan Yhdysvallat seuraa, täyttääkö Kiina sopimuksen ensimmäisen osan sovitusti.

Yhdysvallat ja Kiina allekirjoittivat kauppasovun ensimmäisen vaiheen sopimuksen tammikuussa.

Ensimmäisen vaiheen sopimus velvoittaa Kiinaa muun muassa ostamaan enemmän amerikkalaistuotteita. Yhdysvallat taas sitoutui olemaan asettamatta lisätulleja kiinalaistuotteille.

Yhdysvallat on hiljattain vihjaillut, että se voi asettaa Kiinalle uusia tulleja. Syy tähän on Yhdysvaltain tyytymättömyys siihen, miten Kiina on hoitanut koronaviruskriisin. Yhdysvaltojen mukaan Kiina ei muun muassa varoittanut maailmaa uudesta viruksesta tarpeeksi ajoissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.