Kiina kannattaa WHO:n johtamaa tutkimusta pandemian hoidosta

Kiina ilmoitti kannattavansa WHO.n johtamaa tutkimusta pandemian hoidosta. Kuvassa WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Kiina kannattaa kansainvälisen tutkimusryhmän perustamista arvioimaan koronaviruspandemian vastaisia toimia maailmassa. Ulkoministeriön tiedottajan mukaan tutkimus pitäisi toteuttaa Maailman terveysjärjestö WHO:n johdolla ja sen pitäisi olla avoin sekä läpinäkyvä.

Ulkoministeriön edustajan Hua Chunyingin mukaan tutkimus voidaan kuitenkin tehdä vasta sen jälkeen kun koronaviruspandemia on ohi.

Kiinaa on syytetty epidemian puhkeamisen peittelystä sen alkuvaiheessa ja haluttomuudesta myötävaikuttaa tutkimuksiin taudin alkuperästä.

Kiina on aikaisemmin kieltäytynyt vastaavista tutkimuksista ja syyttänyt varsinkin Yhdysvaltoja yrityksistä politisoida pandemia. Kiinan mukaan se on myös aina ollut avoin tiedon jakamiselle WHO:n ja ulkovaltojen kanssa.

Yhdysvallat on sanonut epäilevänsä, että virus on peräisin tutkimuslaboratoriosta Wuhanissa Kiinassa, vaikka se ei ehkä olekaan ihmisen valmistama. Kiina on järjestelmällisesti kiistänyt väitteet.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.