Varastojen pienentäminen, leuto talvi ja koronaviruspandemia painoivat Nokian Renkaiden tulosta ja myyntiä

Koronavirus on vaikuttanut myös Nokian Renkaiden tulokseen. KALLE PARKKINEN / LEHTIKUVA

STT

Nokian Renkaiden liikevoitto supistui tammi-maaliskuussa 9 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli noin 54 miljoonaa euroa. Kolmen kuukauden liikevaihto laski noin 280 miljoonaan euroon viime alkuvuoden 340 miljoonasta.

– Aloitimme vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä toimenpiteet Venäjän jakeluketjussa olevien korkeiden varastotasojen laskemiseksi helmikuussa ilmoittamamme suunnitelman mukaisesti. Näillä toimilla sekä leudolla talvella ja neljänneksen loppua kohden voimistuneella covid-19-pandemialla oli negatiivinen vaikutus Henkilöautonrenkaiden liikevaihtoon ja liikevoittoon, kertoo Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Hille Korhonen tiedotteessa.

– Haastavasta toimintaympäristöstä huolimatta säilytimme vahvan asemamme Pohjoismaissa. Keski-Euroopassa markkinaosuutemme kesärenkaissa kasvoi. Raskaiden Renkaiden tulos oli vakaa.

Nokian Renkaat kertoi maaliskuun lopulla lomauttavansa koko henkilöstönsä koronakriisin vuoksi. Lomautukset koskevat 1 630:tä ihmistä, ja ne toteutetaan asteittain tämän vuoden aikana. Tulostiedotteen mukaan Nokian Renkaat on koronavirusepidemian vuoksi muun muassa sulkenut tehtaitaan väliaikaisesti Venäjällä, Suomessa ja Yhdysvalloissa, mutta niitä ollaan jo käynnistämässä uudelleen yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa.

Maaliskuussa yhtiö myös perui tämän vuoden taloudellista kehitystä koskevan ohjeistuksensa, koska epävarmuus on lisääntynyt auto- ja rengasmarkkinoilla. Tiistaina julkistetun osavuosikatsauksen yhteydessä kerrotaan, ettei yhtiön hallitus anna uutta ohjeistusta epävarmuuksien vuoksi.

– Tällä hetkellä arvioimme covid-19-pandemian vaikuttavan merkittävästi vuoden 2020 toiseen neljännekseen. Taloudellisia vaikutuksia on vielä hyvin vaikea arvioida, sillä näkyvyys asiakas- ja kuluttajakäyttäytymiseen on vähäinen, Korhonen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.