MT:n gallup: Kansan tuki hallituksen koronatoimille vankistunut

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.), opetusministeri Li Andersso (vas.), pääministeri Sanna Marin (sd.), valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) hallituksen koronatilannekatsauksessa Helsingissä 30. maaliskuuta 2020. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

STT

Hallituksen toiminta koronaviruspandemiassa saa kansalaisilta aiempaa vankemman tuen, selviää Maaseudun Tulevaisuuden gallupista.

Hallituksen toimet kriisin aikana saavat kannatusta lähes läpi puoluekentän. Vain perussuomalaisten kannattajista suuri osa, 50 prosenttia, pitää toimia epäonnistuneina. Perussuomalaistenkin äänestäjistä 42 prosenttia pitää hallituksen toimia onnistuneina.

Vahvimmin Sanna Marinin (sd.) hallitusta tukevat SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajat.

Kyselyn perusteella näyttää, että yksittäisten ministeriöiden toiminta saa osakseen enemmän arvostelua kuin hallitus.

Kyselyn toteutti Kantar TNS Agri huhtikuun lopussa. Vastaajia oli reilut 1 100. Koko kansan osalta virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä ja puolueiden kannattajien kantoja esittävät tulokset ovat suuntaa antavia.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut