Texas aloittaa koronarajoitusten höllentämisen, vaikka osavaltiossa oli korkein päivittäinen kuolinluku

Texasin kuvernööri Greg Abbott muistutti ihmisiä varovaisuudesta. AFP / LEHTIKUVA

STT

Yhdysvalloissa Texasin osavaltiossa aloitettiin perjantaina koronarajoitusten höllentäminen, vaikka samoihin aikoihin raportoitiin korkein päivittäinen kuolinluku.

Osavaltiossa myymälät, ravintolat, elokuvateatterit, ostoskeskukset, museot ja kirjastot saavat tietyin ehdoin avata ovensa. Ihmiset saavat myös osallistua ulkopeleihin, joskin samaan aikaan kentällä ei voi olla kuin neljä pelaajaa.

Texasin kuvernööri Greg Abbott kuitenkin muistutti ihmisiä varovaisuudesta. Hän tviittasi, että ihmisten pitää edelleen noudattaa turvavälejä sekä seurata terveysohjeita.

– Kasvojen peittäminen ei ole pakollista, mutta siihen kannustetaan, jotta voidaan suojella riskiryhmiin kuuluvien ihmisten elämää, hän sanoi.

Texasissa pysyvät edelleen suljettuina muun muassa yleiset uimahallit, baarit, kuntosalit, kauneushoitolat, hierontapaikat, keilahallit ja tatuointipaikat.

Texasin osavaltiossa on raportoitu yli 28 000 koronavirustartuntaa ja 782 koronakuolemaa. Torstaina paikallista aikaa kerrottiin 50 kuolemantapauksesta. Määrä oli suurin päivittäinen kuolinluku koronaepidemian puhjettua alueella maaliskuun alussa. Uusia vahvistettuja tartuntoja tuli tietoon tuhat, mikä oli suurin päivittäinen määrä huhtikuun 10. päivän jälkeen.

Koko Yhdysvalloissa on tähän mennessä raportoitu yli 1,1 miljoonaa varmennettua koronavirustartuntaa eli tartunnan on saanut noin 3 300 ihmistä miljoonaa asukasta kohti. Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on Yhdysvalloissa kuollut liki 65 000 ihmistä eli 196 ihmistä miljoonaa asukasta kohti.

New Yorkin osavaltiossa koulut pysyvät kiinni

New Yorkin osavaltiossa koulujen ovet pysyvät säpissä lukuvuoden loppuun, kertoi kuvernööri Andrew Cuomo perjantaina.

– Emme usko, että (koulujen avaaminen) on mahdollista sellaisella tavalla, että lapset, opiskelijat ja opettajat olisivat turvassa, Cuomo sanoi.

Koulujen lukuvuosi päättyy normaalisti kesäkuussa. Cuomon mukaan on vielä liian aikaista päättää, voivatko lapset aloittaa uuden lukuvuoden syyskuussa.

Cuomo kertoi perjantaina, että kuluneen vuorokauden aikana osavaltiossa oli kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin vajaa 300 ihmistä. Tähän mennessä osavaltion koronakuolleita on kaikkiaan lähes 19 000. Virustartuntatapaukset ovat New Yorkin osavaltiossa jatkaneet laskuaan.

Pahimmillaan New Yorkin osavaltiossa kuoli yli 700 ihmistä päivässä.

Sairaalahoitoa saavien potilaiden määrä laskee Cuomon mukaan joka päivä. Tällä haavaa heitä on noin 900.

– Se on yhä liian korkea luku, hän sanoi.

Koronarajoitukset New Yorkin osavaltiossa jatkuvat ainakin 15. toukokuuta asti. Cuomo sanoi ilmoittavansa muutamaa päivää tätä ennen, pidennetäänkö rajoitusten voimassaoloaikaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.