Australia ja Malesia valmistelevat koronarajoituksen purkua, Japani jatkaa rajoituksia

Koronaan kuolleiden hautoja hautausmaalla Manaussa, Brasiliassa. AFP / LEHTIKUVA

STT

Koronavirukseen aiheuttamaan tautiin on kuollut nyt yli 230 000 ihmistä, selviää tilastosivusto Worldometerin ja yhdysvaltalaisen Johns Hopkinsin yliopiston tilastoista.

Todellisuudessa kuolleita on todennäköisesti enemmän. Monissa maissa ei esimerkiksi lasketa koronakuolemiksi tapauksia, joissa koronavirusta ei ole testeillä vahvistettu.

Tartunnan saaneita on koko maailmassa tiettävästi ainakin 3,3 miljoonaa. Worldometerin mukaan yli miljoona ihmistä on toipunut taudista.

Australiassa harkitaan koronaviruksen takia määrättyjen rajoitusten höllentämistä ensi viikolla. Pääministeri Scott Morrisonin mukaan hallitus ottaa kantaa rajoituksiin perjantaina 8. toukokuuta, viikkoa aiemmin suunniteltua aiemmin.

– Meidän on käynnistettävä taloutemme. Meidän on käynnistettävä yhteiskuntamme. Australiaa ei voi pitää täkin alla, Morrison sanoi.

Australiassa on todettu alle 7 000 covid-19-tartuntaa, mutta uusia tapauksia on viime aikoina löytynyt vain vähän. Osassa maata uusia tartuntoja ei ole havaittu viime viikon aikana yhtäkään. Suhteessa väestöön tartuntoja on ollut 265 miljoonaa asukasta kohti, kuolemantapauksia neljä.

Tiukkojen rajoitusten seurauksena miljoonien australialaisten työaikoja lyhennetty ja työttömyyden odotetaan nousevan kaksinkertaiseksi, noin kymmeneen prosenttiin. Australia on rajoittanut liikkumista ja pysäyttänyt ulkomaanmatkailun lähes kokonaan.

Morrisonin mukaan nettomaahanmuuton odotetaan laskevan tänä vuonna kolmanneksella ja ensi vuonna 85 prosentilla.

Malesia höllentää maanantaina

Rajoitusten keventäminen on esillä myös Malesiassa. Pääministeri Muhyiddin Yassin ilmoitti tv-puheessaan, että lähes kaikki elinkeinot ja liikkeet saavat aloittaa toimintansa uudelleen maanantaina, kunhan rajoitustoimia noudatetaan.

Koronatoimet ovat Yassinin mukaan tulleet maksamaan maan taloudelle 63 miljardia ringgittiä (13,5 miljardia euroa). Koulut pysyvät edelleen kiinni, samoin liiketoiminta, jossa ihmiset joutuvat lähikontaktiin keskenään, kuten elokuvateatterit.

Lisäksi moskeijat pysyvät edelleen suljettuina eivätkä ihmiset saa matkustaa koteihinsa ramadanin loppuessa.

Malesiassa tartuntoja on todettu noin 6 000 ja kuolemantapauksia satakunta. Suhteessa väestöön tartuntoja on ollut 185 miljoonaa asukasta kohti, kuolleita kolme.

Yli 230 000 varmistettua kuolemaa

Koronavirukseen aiheuttamaan tautiin on kuollut yli 230 000 ihmistä, selviää tilastosivusto Worldometerin ja yhdysvaltalaisen Johns Hopkinsin yliopiston tilastoista.

Todellisuudessa kuolleita on todennäköisesti enemmän. Monissa maissa ei esimerkiksi lasketa koronakuolemiksi tapauksia, joissa koronavirusta ei ole testeillä vahvistettu.

Tartunnan saaneita on koko maailmassa tiettävästi ainakin 3,3 miljoonaa. Worldometerin mukaan yli miljoona ihmistä on toipunut taudista.

Japani jatkaa koronarajoituksia kesäkuun alkuun

Japanin pääministeri Shinzo Aben mukaan maan koronarajoituksia valmistaudutaan jatkamaan noin kuukaudella. Rajoitusten oli määrä päättyä keskiviikkona.

Päätöksiä jatkotoimista on määrä tehdä maanantaina, asiantuntijoiden suositusten perusteella. Koronavirus ei ole levinnyt Japanissa laajasti, mutta pelkona on, että tilanne voi kärjistyä nopeasti, jolloin sairaanhoidon kantokyky ylittyisi.

Maassa on todettu 14 300 tartuntaa ja 432 kuolemantapausta, suhteessa väestöön noin 111 tartuntaa ja kolme kuolemaa miljoonaa asukasta kohti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.