Geologian tutkimuskeskus etsii akkumetalleja laajoilta alueilta Suomessa

Sähköautojen akkutuotanto edellyttää uutta kaivostoimintaa. Jussi Nukari / LEHTIKUVA

STT

Geologian tutkimuskeskus (GTK) kertoo mineraalien etsimisen painottuvan tänä vuonna Keski-Pohjanmaalle, Hämeen ja Pirkanmaan rajalle Urjalan ympäristöön, Leppävirran ja Kaavin väliselle alueelle Pohjois-Savoon sekä Kiteelle Pohjois-Karjalaan.

Tutkimuksia on suunnitteilla myös Pirkanmaan Pälkäneellä, Lapin Savukoskella sekä Koillismaalla sijaitsevissa kohteissa.

GTK muistuttaa, että muun muassa sähköautojen akkutuotanto tarvitsee uutta kaivostuotantoa. Suomella on sen mukaan kaikki edellytykset vastata tarpeeseen.

– Akkumineraalien lisäksi maailman sähköistyminen kasvattaa voimakkaasti perinteistenkin metallien kuten kuparin ja nikkelin kysyntää, kertoo GTK:n nelivuotisen akkumineraalihankkeen projektipäällikkö Perttu Mikkola tiedotteessa.

Akkumineraaliprojektin tavoitteena on arvioida hyödyntämiskelpoisten koboltti-, litium- ja suomugrafiittiesiintymien potentiaalia Suomessa. Hankkeessa pyritään tunnistamaan uusia alueita, joilla niiden esiintyminen on todennäköistä.

Tutkimukset ovat osa GTK:n lakisääteistä perustyötä. Niillä vastataan akkujen tarpeen kasvuun, jonka taustalla on sähköisen liikenteen ja uusiutuvan energiantuotannon lisääntyminen.

GTK:n mukaan ainutlaatuiset raaka-ainevarainnot sekä vahva kaivos- ja geologisen alan osaaminen takaavat Suomelle hyvät mahdollisuudet nousta akkumarkkinoiden eurooppalaiseksi kärkimaaksi.

Tutkimuksista tiedotetaan asukkaille ja maanomistajille

Tutkimusalueilla tehdään muun muassa kallioperäkartoitusta, lohkare-etsintää, moreeninäytteenottoa ja kallioperäkairausta. Lisäksi mitataan kallioperän sähköisiä ja magneettisia ominaisuuksia sekä tiheyttä geofysiikan menetelmillä.

– Malmipotentiaalin kartoituksen ohella tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi kalliolämmön hyödynnettävyyteen, kiviainesten laadun arviointiin tai luontomatkailun kehittämiseen, Mikkola sanoo.

GTK kertoo, että maastotutkimuksista tiedotetaan kohdealueiden asukkaille ja maanomistajille ennen niiden aloittamista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.