Seuraava suojamaskitoimitus saapumassa Suomeen lähipäivinä – toimittajana Kiinan suurin pehmopaperivalmistaja

Uusi suojamaskitilaus on saapumassa Suomeen lähipäivinä. Kuvituskuva. AFP / LEHTIKUVA

STT

Huoltovarmuuskeskuksen uusi suojamaskitilaus on saapumassa Suomeen ensi viikolla, ja sen toimittaa Kiinan suurin pehmopaperivalmistaja Hengan International , yhtiö kertoo. Tarkka aikataulu riippuu siitä, paljonko aikaa Kiinan tullin kiristyneet tarkastukset vievät.

Nyt tulossa on suojavälineitä, jotka täyttävät Kiinan standardin YY 0469, eli ne soveltuvat lääketieteellisiin toimenpiteisiin. Koska näillä maskeilla ei ole eurooppalaista CE-merkintää, ne on testattu ja sertifioitu Kiinan valtion omistaman tutkimuslaitoksen GTT:n laboratoriossa. GTT kuuluu listalle tutkimuslaitoksista, joiden tarkistamia tuotteita voidaan Euroopan komission maaliskuisen suosituksen mukaan hyväksyä CE-merkinnän puuttumisesta huolimatta.

Yhtiön mukaan Huoltovarmuuskeskus on saanut tuotteista näytteen ja standardin mukaisen tutkimusraportin, jotka on hyväksytty.

Lisäksi yhtiö toimittaa Eurooppaan vähemmän vaativaan käyttöön tarkoitettuja kasvosuojuksia.

Hengan International on perustettu vuonna 1985, ja se listautui Hongkongin pörssiin vuonna 2002. Sen liikevaihto viime vuonna oli 2,9 miljardia euroa.

Yhtiö Suomen edustaja ei suostu kertomaan, kuinka paljon suojamaskeja Suomeen tuodaan tai mikä on niiden tarkka hinta. Kyse on edustajan mukaan kuitenkin miljoonista kappaleista ja summat ovat merkittäviä, mutta ei useita miljoonia.

______________________-

Uutista korjattu klo 12.09: Yhtiö toimittaa vähemmän vaativaan käyttöön tarkoitettuja kasvosuojuksia Eurooppaan, mutta niitä ei ole mukana tässä Huoltovarmuuskeskuksen tilauksessa.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut