Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

MTK varoittaa: Tuleva satokausi on ratkaiseva Suomen huoltovarmuuden kannalta

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK kertoo olevansa äärimmäisen huolestunut tulevasta satokaudesta koronakriisin vuoksi. Järjestön mukaan satokausi on ratkaiseva Suomen huoltovarmuuden kannalta.

MTK:n maatalousjohtaja Johan Åberg arvioi STT:lle, että poikkeustilanne voi jatkua pitkään. Pelkoa tuotannon jatkumisesta on, koska hintojen putoaminen saattaa johtaa muun muassa karjatilojen lopettamisiin ja eläinmäärän vähenemiseen.

– Jos teurastusketju menee alas, palautuminen ei ole helppoa, Åberg sanoo.

Hänen mukaansa palautuminen ei ole ohi yhdessä vuodessa, vaan se kestää vuosia.

Karjataloustuotteiden hintoja pudottaa se, että ihmiset siirtyvät parempikatteisista tuotteista kuten kokolihasta halpaan jauhelihaan. Sama koskee juustoja ja muita jalostettuja maitotuotteita. Hintoja ajavat alas myös lomautukset ja mahdollinen työttömyyden lisääntyminen, koska ihmisillä jää vähemmän rahaa ruokaostoksiin.

Uhkana viljelijöiden sairastuminen

Ajankohtaisena uhkana ovat tällä hetkellä koronaviruksen aiheuttamat sairastumiset ja karanteenit. Virus saattaa iskeä viljelijöihin itseensä, lomittajiin tai vaikka maitoautojen kuljettajiin.

– Kuljetukset ovat kriittinen alue maitotiloilla, Åberg kertoo.

Traktoreiden, puimureiden ja lypsyrobottien varaosien toimitukset voivat myös nousta pulmaksi. Huoltomiesten ja lomittajien terveys on niin ikään huolen aihe.

Rehun, siementen ja lannoitteiden riittävyys ei ole tällä hetkellä ongelmana. Åberg sanoo kuitenkin, että kotimaisen valkuaisen osuutta pitää saada nostettua. Tämä tarkoittaa hänen mukaansa rypsin ja rapsin viljelyalan kasvattamista.

Viljatilat ovat maatalouden sektoreista se, jossa tilanteeseen voi Åbergin mukaan suhtautua rauhallisin mielin.

Rakenteellista siirtymistä halvempaan ruokaan

Pellervon taloustutkimuksen PTT:n vt. tutkimusjohtaja Hanna Karikallio arvioi, että koronakriisin pitkittyminen heijastuisi koko ruokasektoriin. Edessä voi olla rakenteellinen siirtyminen halvempiin tuotteisiin.

– Sisäfileet jäävät kauppojen hyllyille, Karikallio kuvaa.

Lihan globaali kysyntä saattaa heikentyä, mistä seuraa hintojen putoaminen. Hintojen lasku puolestaan johtaa suoraan suomalaisen maatalouden kannattavuuden heikentymiseen.

Kausityövoiman puutteesta tulee iso ongelma maataloudelle. Suuri osa kausityövoimasta tulee ulkomailta. He eivät pääse Suomeen koronakriisin aiheuttamien matkustusrajoitusten vuoksi.

– Kuka tekee istutukset ja kuka korjaa sadon, Karikallio pohtii.

Kausityövoimaa tarvitaan hänen mukaansa eniten puutarhaviljelyssä, mutta myös muilla tiloilla on tarvetta kausityövoimaan.

Esimerkiksi sokerijuurikkaan, perunan ja porkkanan viljelyssä tarvitaan runsaasti kausityövoimaa istutuksiin ja sadonkorjuuseen.

MTK esittää maatalouden pelastuspakettia

Koronakriisi on jo vienyt maataloustuotteiden markkinoita ravintoloiden ja kouluruokailun hiljentyessä.

MTK:n mukaan koronavirus tulee sen päälle, että suomalainen maatalous on elänyt kannattavuuskriisissä vuosia. Korona aiheuttaa nyt vakavan häiriötilan ja isoja riskejä alan kannalta.

MTK esittää hallitukselle pelastus- ja valmiuspakettia, jonka sisältämillä työkaluilla pyritään varmistamaan maatilojen tuotannon jatkuminen, investoinnit, tukijärjestelmän ja markkinoiden kannustavuus sekä viljelijöiden työssä jaksaminen tulevan satokauden alla.

Tukea sadoilla miljoonilla euroilla

Paketin esityksiä ovat Maatilatalouden kehittämisrahaston pääomittaminen 200 miljoonalla eurolla sekä muun rahoituksen turvaaminen kaikissa tilanteissa maatiloille.

Myös toimivat maataloustuotemarkkinat on turvattava viljelijöille menekkiriskin turvaavilla järjestelyillä esimerkiksi Huoltovarmuuskeskuksen kautta. Työvoiman saatavuus ja viljelijöiden työkunto ja -terveys on varmistettava. MTK kehottaa hallitusta lisäämään tukia öljykasvien viljelyyn.

MTK:n arvio paketin kustannuksista on noin 330 miljoonaa euroa.