Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Madridin ilmastokokouksen umpikuja ei ole ottanut auetakseen, yksituumaisuutta ei ole vieläkään saavutettu

Kokous jatkui yhä tänään iltapäivällä, vaikka neuvottelujen oli tarkoitus päättyä jo eilisiltana. LEHTIKUVA/AFP

Madridissa YK:n pitkäksi venynyt ilmastokokous on uutistoimisto AFP:n mukaan vaarassa jopa epäonnistua, kun maratonkeskustelut näyttävät vain kasvattaneen näkemyseroja eri maiden välillä. Yksituumaisuutta ei ole tuntunut löytyvän siitä, kuinka taistella ilmaston lämpenemistä vastaan.

Rikkaiden maiden, nousevien talousmahtien ja maailman köyhimpien maiden diplomaatit ovat löytäneet vikoja kokouksen isäntämaan Chilen tekemästä sopimusluonnoksesta, jossa yritetään löytää sopimiselle yhteistä pohjaa.

Suomen valtuuskunnasta kerrottiin, että tiiviit neuvottelut olivat edelleen lauantaina iltayhdeksän aikaan menossa.

Alkuiltapäivästä ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.) sanoi, että sopu oli saatu tasa-arvonäkökulman konkreettisemmasta huomioimisesta ilmastokysymyksessä.

– Mutta muita asioita, mitä on pöydällä ollut, on vielä auki. Katsotaan, saadaanko tämän päivän aikana vielä valmiiksi, hän kommentoi STT:lle.

Ilmastokokouksen oli alun perin tarkoitus päättyä jo perjantai-iltana.

Monet kokouksessa käsiteltävät asiat ovat Mikkosen mukaan olleet hyvin teknisiä. Niistä isoimmaksi kysymykseksi hän arvioi artikla 6:n, joka antaa säännöt sille, miten maat keskenään voivat käydä kauppaa päästövähennyksistä.

Jo Katowicen ilmastokokouksessa Puolassa vuonna 2018 Brasilia ajoi sääntöihin tekstiä, joka EU:n mukaan sisältää riskin, että sama päästövähennys voidaan raportoida kahteen kertaan.

Sama linja näyttäisi jatkuneen Madridissa.

– Haluamme, että säännöt ovat läpinäkyvät ja niillä varmistetaan, ettei päästövähennyksiä lasketa tuplana niin, että sekä ostaja- että myyjämaat pystyisivät laskemaan ne itselleen, vaan että ne aidosti tulevat vain kerran laskettua. Ja että säännöt ovat sellaiset, että voimme varmistua siitä, että päästöt vähenevät, Mikkonen selvensi.

USA:n irtautuminen näkyy myös Kiinan otteissa

Toisena suurena haasteena Mikkonen mainitsi Yhdysvaltojen irtaantumisen Pariisin sopimuksesta, mikä on aiheuttanut erilaisia sopimusteknisiä ongelmia ja vaikuttanut muun muassa Kiinan suhtautumiseen.

– USA ja Kiina liittyivät yhdessä Pariisin sopimukseen ja ovat kulkeneet yhtä matkaa. Nyt kun Kiina on yksin, Kiina kokee vaikeutta siinä eikä halua olla niin edistyksellinen kuin mitä oli yhdessä USA:n kanssa, Mikkonen kuvasi.

Ministeri sanoi, ettei ilmastokokouksessa itse asioiden suhteen ollut odotettavissakaan mitään suurta. Madridissa on ollut tarkoitus sopia Pariisin ilmastosopimuksen vielä auki olevista asioista.

Mikkonen toivoi kuitenkin, että viesti menee perille siitä, että kaikkien maiden täytyy lisätä päästövähennyksiään ja huomioida sekä tiedettä että ihmisten vaatimuksia.

– Ihmisethän painostavat, että valtiot olisivat aktiivisempia ja tehtäisiin enemmän. On tärkeää, että se viesti tässä tulee, että me kuulemme ja olemme kuulleet ihmisten vaatimuksia.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi