Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Nato-johtajat koolla 70-vuotiskokouksessa Britanniassa

Naton jäsenmaiden lippuja Lontoossa joulukuussa 2019. LEHTIKUVA / AFP

Naton jäsenmaiden johtajat pitävät tänään sotilasliiton 70-vuotisjuhlakokouksen Britanniassa. Kokouksessa ei ole tarkoitus tehdä merkittäviä uusia päätöksiä. Virallisen asialistan sijaan tapaamista leimaavat Nato-maiden monet keskinäiset ristiriidat.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump moitti Lontoossa jo eilen Ranskan presidentin Emmanuel Macronin puheita "aivokuolleesta" Natosta.

– Minusta se oli hyvin loukkaavaa. Kukaan ei tarvitse Natoa enemmän kuin Ranska, Trump sanoi.

Samalla Trump kehui saaneensa muut liittolaiset lisäämään puolustusmenojaan. Hänen mukaansa yhä on kuitenkin monia, jotka luistavat velvoitteistaan.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan puolestaan vahvisti kokoukseen lähtiessään, ettei maa aio myötävaikuttaa Naton yhteisiin päätöksiin, jos muut jäsenmaat eivät nimeä Syyrian kurdien YPG-järjestöä terroristeiksi. Turkin on huhuttu riidan takia estävän Natoa hyväksymästä uusia suunnitelmia Puolan ja Baltian maiden puolustamiseksi.

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg puolestaan vakuutti puolalaisen Rzeczpospolita-lehden haastattelussa koko Naton puolustavan Puolaa ja Baltiaa, jos niitä vastaan hyökätään.

Naton juhlakokous alkoi jo eilen illalla, kun 29 jäsenmaan johtajat osallistuivat kuningatar Elisabetin emännöimälle vastaanotolle Buckinghamin palatsissa.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi