Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

YK:n pääsihteeri ilmastokokouksen aluksi: Ihmiskunnan on valittava toivon tai luovuttamisen välillä

Haluammeko todella tulla muistetuksi sukupolvena, joka hautasi päänsä hiekkaan ja puuhasteli pikkuasioiden kanssa, kun planeetta paloi, Guterres kysyi avajaispuheessaan. LEHTIKUVA/AFP

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on avannut YK:n ilmastokokouksen korostamalla, että ilmastokriisin edessä ihmiskunnan on valittava toivon tai luovuttamisen välillä. Guterresin mukaan vaarana on, että päädymme kuin unissakävelijät pisteeseen, josta ei enää ole paluuta.

– Haluammeko todella tulla muistetuksi sukupolvena, joka hautasi päänsä hiekkaan ja puuhasteli pikkuasioiden kanssa, kun planeetta paloi, Guterres kysyi avajaispuheessaan.

Tämänvuotinen ilmastokokous järjestetään Madridissa. Kokouksen ohjelmassa on muun muassa sopia vielä viimeisistä Pariisin ilmastosopimukseen liittyvistä säännöistä.

Sopimuksen sääntökirja saatiin suurelta osin neuvoteltua viime joulukuun ilmastokokouksessa Puolan Katowicessa. Ympäristöministeriön mukaan käytännössä sopimatta on vielä se, miten sopimuksen osapuolet voivat hyödyntää kumppanimaissa rahoittamiaan ilmastotoimia omien päästötavoitteidensa saavuttamisessa ensi vuodesta alkaen.

– EU:lle on tärkeää, että mekanismien avulla saavutetut päästövähennykset ovat todellisia ja ettei samoja päästövähennyksiä lasketa useamman maan hyväksi, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.) sanoi ministeriön viikon takaisessa tiedotteessa.

Lisäksi kokouksessa arvioidaan ainakin ilmastonmuutoksen aiheuttamien aineellisten menetysten koskevaa mekanismia ja sukupuolten tasa-arvon toimintaohjelmaa.

Suomen pääneuvottelija Outi Honkatukia on yksi EU:n kolmesta pääneuvottelijasta. Hänen tehtävänään on neuvotella EU:n äänenä ilmastotoimien rahoittamisesta, teknologiasta ja toimintavalmiuksien parantamisesta.

EU-puheenjohtajamaana Suomi johtaa unionin ilmastoneuvotteluryhmää, koordinoi maiden kantoja ja puhuu EU:n puolesta.

Myös Thungberg purjehtii paikalle

Pariisin sopimuksesta eroava Yhdysvallat on vielä mukana neuvotteluissa, sillä ero tulee voimaan vasta ensi vuoden marraskuussa. Toinen tapaamisen tiiviisti seuratuista osallistujista on ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg, joka purjehtii paikalle Yhdysvalloista. Yhdysvalloissa Thunberg tylytti tiukkaan sävyyn maailman johtajia YK:n pääsihteerin ilmastohuippukokouksessa New Yorkissa.

New Yorkin kokouksessa monet maat sitoutuivat entistä tiukempiin päästövähennyksiin, ja Madridissa tarkastellaan sitoumusten etenemistä. Ympäristöministeriön mukaan varsinainen sitoumusten päivittäminen tapahtuu kuitenkin ensi vuoden aikana ennen Skotlannissa järjestettävää COP 26:tta.

Varsinaisen kokouksen ohella Madridissa järjestetään monenlaisia sivutapahtumia, ja messuilla on mukana toimijoita esimerkiksi yksityiseltä ja kolmannelta sektorilta.

Alun perin tämänkertainen ilmastokokous oli tarkoitus järjestää Chilen pääkaupungissa Santiagossa. Maa kuitenkin katsoi paremmaksi vetäytyä kokouksen järjestämisvastuusta levottomiksi yltyneiden mielenosoitusten vuoksi.

Kokous kestää joulukuun 13. päivään asti.

Ilmastohätätila vaatii moninkertaista kunnianhimoa

Mitkään ilmastotoimenpiteet eivät tule hetkeäkään liian aikaisin. Ilmastokokouksen alla marraskuun lopulla YK:n ympäristöohjelma julkisti raportin, jonka laskelmien mukaan päästövähennyksissä tarvitaan valtavasti lisää kunnianhimoa. Jos ilmaston lämpeneminen halutaan rajoittaa Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti 1,5 asteeseen, päästöjen leikkaamistavoitteet on viisinkertaistettava.

Raportti osoittaa, että ilmastosopimuksen nykyisten lupausten myötä maapallon lämpötila olisi nousemassa 3,2 astetta. Vaikka kaikki ilmastosopimuksen allekirjoittaneet maat pitäytyisivät lupauksessaan, olisi 1,5 lämpöasteen nousun mukainen maapallon hiilibudjetti kulutettu kymmenessä vuodessa.

Myös Euroopan parlamentti julisti viime viikolla ilmastohätätilan. Lisäksi parlamentti äänesti kannanotostaan ilmastokokoukseen. Eniten huomiota yli 20 sivun mittaisessa kannanotossa vei jyrkkä suhtautuminen ydinvoimaan. Alun perin päätösluonnoksessa luki, ettei ydinvoima ole turvallista eikä ympäristön tai talouden kannalta kestävää. Parlamentin suuri sali kuitenkin hyväksyi muutosesityksen, jonka mukaan ydinenergialla voi olla merkitystä ilmastotavoitteiden saavuttamisessa.

----

Lähteenä käytetty myös: uutistoimisto AFP

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi