Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Venäjän ja Ukrainan liennytysaskeleet jatkuivat sotalaivojen palautuksella

Venäjä otti kaksi partiovenettä ja yhden hinaajan kiinni Kertshinsalmessa viime vuoden marraskuussa. LEHTIKUVA/AFP

Venäjä palautti maanantaina Ukrainalle kolme laivaston alusta, jotka venäläiset valtasivat ja takavarikoivat vuosi sitten Kertshinsalmessa. Ukrainan laivasto vahvisti iltapäivällä alusten olevan matkalla satamaan.

Venäjä syytti ukrainalaisia aluevesiensä loukkaamisesta, minkä Ukraina on kiistänyt. Venäjän ulkoministeriön mukaan kahta partiovenettä ja yhtä hinaajaa oli pidetty Venäjän hallussa todistusaineistona, mutta enää siihen ei ollut tarvetta.

Kukaan ei kuollut viime vuoden dramaattisessa valtauksessa, kun venäläisjoukot nousivat ukrainalaisaluksiin ja pidättivät niiden miehistön.

Aluksilla olleet 24 laivaston sotilasta palautettiin Ukrainaan osana kymmenien vankien vaihtoa aiemmin tänä syksynä.

Kertshinsalmi on Mustanmeren ja Asovanmeren välissä kulkeva kapea vesiväylä, joka erottaa Krimin niemimaan Venäjästä. Krimin liittämistä Venäjään ei ole tunnustettu kansainvälisesti, ja merioikeudellisesti kyseessä on kansainvälinen salmi. Se on myös ainoa väylä Ukrainan ja Venäjän satamiin Asovanmeren rannalla.

Huippukokous ensi kuussa

Ukrainan, Venäjän, Ranskan ja Saksan johtajien niin kutsutun Normandia-ryhmän on määrä pitää huippukokous Itä-Ukrainan tilanteesta 9. joulukuuta Pariisissa. Kokouksen mahdollisti Ukrainan joukkojen ja Venäjän tukemien kapinallisten vetäytyminen osalta rintamalinjaa Itä-Ukrainassa.

Edellisestä Normandia-ryhmän huippukokouksesta on ehtinyt kulua jo yli kolme vuotta. Presidentti Vladimir Putinin tiedottajan mukaan kokoukselta ei pidä toivoa liikoja.

– Normandia-ryhmän työssä oli pitkä viivästys ja tauko, joten meidän ei pidä asettaa odotuksia liian korkealle, Dmitri Peskov sanoi maanantaina.

Huippukokouksen keskustelujen odotetaan keskittyvän niin sanottuun Steinmeierin malliin, jossa Itä-Ukrainan kapinallisalueet saisivat erikoisaseman Ukrainan sisällä. Edellytyksenä kuitenkin olisi, että alueilla pidetään kansainvälisten tarkkailijoiden hyväksymät vapaat ja oikeudenmukaiset vaalit Ukrainan perustuslain mukaisesti.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi