Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Noin 250 000 mielenosoittajaa haluaa eroon pääministerissä Tshekissä

Mies piteli Tshekin lippua pääministerin eroa vaativassa mielenosoituksessa Prahassa. Pääkaupungin suurprotestiin oli lauantaina kokoontunut ainakin 250 000 ihmistä. LEHTIKUVA/AFP

Tshekin pääkaupungissa Prahassa noin 250 000 ihmistä on kokoontunut mielenosoitukseen vaatimaan pääministeri Andrej Babishin eroa. Osallistujien määrästä kertoo maan sisäministeri Jan Hamacek uutistoimisto CTK:lle. Aiemmin poliisi arvioi väkimääräksi 200 000 mutta kertoi ihmisiä valuvan edelleen paikalle.

Pääministerin vastustajat syyttävät tätä muun muassa korruptiosta ja maan oikeuslaitoksen itsenäisyyteen puuttumisesta.

Myös Euroopan komissio on tutkinut Babishin toimia. Pääministeri itse on kiistänyt kaikki syytökset.

Protestin järjestänyt Million Moments for Democracy -liike on vaatinut Babishia joko ratkaisemaan eturistiriitansa tai väistymään pestistään.

Mielenosoitus järjestetään samettivallankumouksen muistopäivän aattona. Marraskuun 17. päivänä vuonna 1989 kommunistipuolueen monikymmenvuotinen valta päättyi Tshekkoslovakiassa.

Viime kesäkuussa Prahassa järjestetyssä mielenosoituksessa noin 250 000 ihmistä vaati Babishin eroa. Mielenosoitus oli maan laajin sitten samettivallankumouksen.

"Demokratia on vaarassa"

Mielenosoittajat ovat heilutelleet lippuja sekä kylttejä, joissa vaaditaan populistipääministerin eroa.

– En todellakaan pidä pääministerimme valheista. Hänen valtavat eturistiriitansa, valheensa, huijauksensa, niitä on vain liikaa. Hän ei ole rehellinen mies, sanoi kotikylästään Prahaan matkustanut mielenosoittaja Josef Plandor uutistoimisto AFP:lle.

20-vuotias opiskelija Kristyna Kovarova kertoi tulleensa paikalle "taistelemaan demokratian puolesta".

– Minusta demokratia on vaarassa, koska monet ihmiset yrittävät muovailla sitä ja keksiä omia sääntöjään, eikä se ole oikein, hän totesi AFP:lle.

Babish on Forbesin mukaan viidenneksi varakkain Tshekin kansalainen. Hänen johtamansa puolue ANO on edelleen ollut kyselyissä kärkipaikalla johtajansa herättämästä kritiikistä huolimatta.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi