Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Australian maastopalot vaatineet jo ainakin neljä kuolonuhria

Maastopalo tuhosi kodin Nana Glenissä 600 kilometriä Sydneystä pohjoiseen. Lehtikuva/AFP

Itäisen Australian maastopalot ovat vaatineet jo ainakin neljännen kuolonuhrin. Poliisin mukaan paikalliset asukkaat löysivät miehen ruumiin palaneesta maastosta Kempseyn kaupungin liepeillä, Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa. Myös kolme aiempaa uhria on löydetty saman osavaltion alueelta. Juuri Uusi Etelä-Wales onkin kärsinyt ennennäkemättömän rajuista paloista pahiten.

Viime viikolla alkunsa saaneet maastopalot ovat tuhonneet jo satoja taloja ja yli miljoona hehtaaria maata. Yksittäisiä maastopaloja on tällä hetkellä reilusti yli sata.

Viikonlopuksi luvattu kuuma ja tuulinen sää ei lupaa hyvää sammutustöille.

– Emme saa kaikkia näitä paloja hallintaan (ennen viikonloppua). Tarvitsisimme sadetta, eikä mitään sellaista ole ennusteissa, osavaltion pelastuslaitoksen edustaja Shane Fitzsimmons sanoi.

Keskustelu palojen ympärillä on kiertynyt ilmastonmuutoksen ympärille. Joukko entisiä palopäälliköitä on varoittanut, että ilmastonmuutos kiihdyttää maastopalo-ongelmaa ja haastanut konservatiivipääministeri Scott Morrisonia siitä, ettei tämä ole ottanut asiaa haltuun.

– Olen todella huolissani ilmastonmuutoksen aiheuttamista vaikutuksista ja vahingoista, entinen palopäällikkö Lee Johnson totesi.

– Sanaa "ennennäkemätön" käytetään paljon, mutta se on oikein.

Pääministeri Morrison ei ole toistaiseksi suostunut linkittämään ilmastonmuutosta ja maastopaloja yhteen, vaan todennut, että huomion pitää nyt olla uhreissa.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi