Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Helsinkiin matkalla ollut Princess Anastasia kävi karilla Tukholman liepeillä – kukaan ei loukkaantunut, alus hinataan takaisin Tukholmaan

Princess Anastasia ajoi karille Tukholman liepeillä. Kuvassa laiva Helsingin edustalla viime vuoden toukokuussa. LEHTIKUVA / ONNI OJALA

Tukholmasta Helsinkiin matkalla ollut Princess Anastasia -matkustajalaiva ajoi keskiviikkoiltana karille Tukholman liepeillä. Ruotsin meripelastuskeskuksen tiedottaja Emelie Boyd kertoi STT:lle puhelimitse hieman ennen iltayhdeksää, että aluksella oli ilmeisesti sähkökatko, mutta syytä tähän ei ollut vielä tiedossa.

Hälytys tuli ruotsalaismedioiden mukaan hieman kello kuuden jälkeen illalla. Boydin viimeisimpien tietojen mukaan sähköt olivat edelleen poikki, mutta alus ei ollut enää kiinni pohjassa.

Boyd kertoo, että hinaaja auttaa aluksen takaisin satamaan Tukholmaan, jossa se tarkastetaan perusteellisesti. Aluksen tarkastavat myös sukeltajat.

Matkalaisten reissu jää siis toistaiseksi kesken. Boyd sanoi, että aluksella on 1 065 matkustajaa. Henkilökunnan määrää hän ei tiennyt.

Aluksen kapteeni oli ilmoittanut meripelastuskeskukselle, ettei kukaan ole loukkaantunut. Boydin mukaan alukselta ei myöskään ole vuotanut mitään mereen, eli tapahtuneesta ei ole vaaraa ympäristölle.

Ruotsalaismediat kertovat, että hälytyksen meripelastukselle teki silminnäkijä, joka oli huomannut laivan poikenneen tavanomaiselta reitiltään.

SVT:lle puhuneen meri- ja ilmapelastuskeskuksen apulaispelastusjohtajan mukaan tilanne oli laivalla rauhallinen.

– Saimme hälytyksen kello 18.12 yksityishenkilöltä, joka näki risteilyaluksen poikkeavan normaalilta reitiltään ja suuntaavan kohti Lidingöä. Henkilö näki, että alus oli sammunut, mikä viittaa sähkökatkoon aluksella. Olemme olleet yhteydessä alukseen. Kaikki on rauhallista eikä loukkaantuneita ole, apulaispelastusjohtaja Isac Östman kertoi SVT:lle.

Aluksen omistaa Moby SPL, joka perustettiin vuonna 2016, kun St. Peterline ja italialainen Moby Lines yhdistyivät. Helsingistä Princess Anastasian oli määrä jatkaa matkaa Pietariin.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi