Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Vietnam otti kiinni kahdeksan epäiltyä kuolemanrekan tutkimuksissa

Salakuljetut ihmiset löytyivät kuolleina pari viikkoa sitten Britanniaan ajetusta kylmäkuljetusrekasta. LEHTIKUVA/AFP

Vietnamin poliisi on ottanut kiinni kahdeksan epäiltyä lisää 39 ihmishenkeä vaatineen ihmissalakuljetustapauksen yhteydessä. Vietnamilaismedian mukaan epäillyt otettiin kiinni Nghe Anin maakunnassa, josta monien uhrien uskotaan olleen kotoisin.

Viime viikolla Vietnamissa otettiin kiinni kaksi ihmistä, joiden epäillään olleen mukana salakuljetuksen järjestämisessä.

Salakuljetut ihmiset löytyivät kuolleina pari viikkoa sitten Britanniaan ajetusta kylmäkuljetusrekasta. Tutkimusten alkuvaiheessa uhrien uskottiin olleen kiinalaisia, mutta monet vietnamilaiset perheet ilmoittivat epäilevänsä, että heidän omaisiaan voi olla kuolleiden joukossa.

Vietnamin virallinen uutistoimisto VNA vahvisti asian ja kertoi, että epäiltyjen uskotaan osallistuneen ihmissalakuljetuksen järjestämiseen.

Keskisessä Vietnamissa toimii useita salakuljetusrinkejä, koska monet pyrkivät muuttamaan sieltä ulkomaille töihin tienaamaan rahaa. Monet pyrkivät Britanniaan ja päätyvät siellä töihin kannabisfarmeille ja kynsistudioihin.

Rekkaa kuljettanut 25-vuotias pohjoisirlantilainen mies on saanut syytteet 39:stä taposta sekä rahanpesusta ja laittoman maahantulon järjestämisestä.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi