Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Kurdijohtoisten joukkojen komentaja kiitti Venäjää Syyrian kurdien pelastamisesta – komentaja suhtautuu varauksin Turkin kanssa tehtyyn sopimukseen

Turkin ja Venäjän presidentit Erdogan ja Putin pääsivät sopimukseen Sotshissa tiistaina. Lehtikuva/AFP

Kurdijohtoisten SDF-joukkojen komentaja Mazlum Abdi kiitti keskiviikkona Venäjää ihmisten pelastamisesta. Venäjä solmi tiistaina Turkin kanssa sopimuksen, joka on päättänyt Turkin hyökkäyksen Syyrian kurdialueille.

Abdi kiitti Venäjää ja presidentti Vladimir Putinia kiinnostuksesta lieventää sotaa alueella ja siviilien pelastamisesta "vitsaukselta". Keskustelu käytiin puhelimitse muun muassa Venäjän puolustusministerin kanssa.

– Komentajalla oli myös varauksia joistakin sopimuksen kohdista, joista tarvitsee vielä keskustella, tiedotteessa kerrottiin.

Venäjä ja Turkki sopivat muun muassa, että kurdien YPG-taistelijoiden on aseineen poistuttava 150 tunnin kuluessa Syyriassa alueelta, joka ulottuu 32 kilometrin päähän Turkin vastaiselta rajalta. Kurdeille annettiin vetäytymiseen reilut kuusi vuorokautta keskiviikon puolestapäivästä lähtien. YPG on osa SDF-joukkoja.

Alueella sijaitsee useita joukoille ja Syyrian kurdeille merkittäviä kaupunkeja.

Turkki tulee myös jäämään asemiin arabienemmistöisille alueille, mikä oli yksi noin kaksi viikkoa sitten alkaneen hyökkäyksen tavoitteista.

Torstaina kurdijoukot lähtivät useista asemistaan Syyrian ja Turkin raja-alueella noudattaakseen Turkin ja Venäjän tekemää sopimusta.

EU-parlamentissa vaadittiin pakotteita Turkille

Euroopan parlamentin jäsenet vaativat torstaina päätöslauselmassa pakotteita vastauksena Turkin sotilasoperaatioon Syyriassa. Mepit tuomitsevat Turkin sotilasoperaation Koillis-Syyriassa ja vaativat Turkkia vetämään kaikki joukkonsa Syyrian alueelta.

Europarlamentin jäsenten mukaan ei ole hyväksyttävää, että Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan käyttää pakolaiskysymystä aseenaan kiristääkseen Euroopan unionia.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi