Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Tutkija: Lontoon seuraavia brexit-käänteitä vaikea ennustaa, sopimukseton ero juuri nyt aiempaa epätodennäköisempi

Ulkopoliittisen instituutin (Upi) ohjelmajohtaja Juha Jokela. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtajan Juha Jokelan mukaan on mahdotonta etukäteen arvioida, äänestääkö Britannian alahuone tänään maan EU-erosopimuksesta.

Pääministeri Boris Johnson voi puolustaa erosopimuksen tuomista uudelleen alahuoneeseen sillä perusteella, ettei sopimuksesta varsinaisesti äänestetty lauantaina.

Puhemies John Bercow taas voi estää äänestyksen vetoamalla siihen, että asia oli käsittelyssä jo lauantaina ja parlamentin hyväksymän muutoksen mukaan EU-eroon liittyvä lakipaketti täytyy käsitellä ennen erosopimusta. Bercow'n odotetaan ilmoittavan päätöksestään noin puoli kuudelta Suomen aikaa.

Jokelan mukaan sekavasta brexit-tilanteesta voi sanoa tällä hetkellä varmuudella vain sen, että sopimuksettoman EU-eron todennäköisyys lokakuun lopussa on laskenut aiempien viikkojen tilanteesta. Hänen mukaansa on epätodennäköistä, että EU ei myöntyisi brexitin jatkoaikaan, jos vaihtoehtona on sopimukseton EU-ero. Jokelan mukaan tämän voi tulkita heikentäneen Johnsonin ajaman erosopimuksen läpimenon mahdollisuuksia, koska vaihtoehtona ei uhkaa kova brexit.

– Tämä arvio on tietysti täysin vastakkainen sille, mitä Britannian hallituksesta on viestitetty, että heillä olisi tarvittavat äänet kasassa, Jokela lisää.

Hänen mukaansa Johnsonin asema ei kuitenkaan ole parlamentissa juuri nyt sen vahvempi kuin hänen edeltäjänsä Theresa Mayn. Hajonta vain tulee tällä kertaa eri suunnasta kuin Mayn aikana.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi