Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Mafia ei säästä naisia ja lapsia – vanha kunniamyytti joutaa romukoppaan

Italialaistoimittaja Bruno Palermo on kirjoittanut kirjan mafian tappamista lapsista. Kuva: Lehtikuva / Jenni Meronen

Sitkeän myytin mukaan Italian mafia ei koske naisiin ja lapsiin. Todellisuus on kuitenkin toinen, mafian tappamista lapsista kirjan kirjoittanut italialaistoimittaja Bruno Palermo sanoo STT:lle.

– Mafialla ei ole ikinä ollut kunniaa. Se on vain yksi niistä saduista, joita mafiasta kerrotaan, jotta se pysyisi salaperäisenä ja kiehtovana, Palermo kertoo Calabrian alueella sijaitsevassa Torre Melissan kylässä.

Palermon kirja Al posto sbagliato eli Väärässä paikassa kokosi ensi kertaa Italiassa samojen kansien väliin 108 mafian käsissä kuolleen alaikäisen tarinat. Vuonna 2015 julkaistun kirjan vanhimmat tapaukset ovat peräisin 1800-luvun lopulta. Uhreista nuorin on syntymätön sikiö raskaana olleen äitinsä vatsassa.

Palermon mukaan myytti mafian kunniasäännöstä istuu niin tiukassa, että myös mafiosot itse saattavat käyttää lapsia turvanaan.

– Napolissa eräs isä, joka tiesi olevansa kilpailevan klaanin tähtäimessä, kuljetti 7-vuotiasta poikaansa mukanaan skootterilla uskoen olevansa siten turvassa. Mutta heidät molemmat tapettiin.

"Järjetön lause"

Vaikka osa mafian luoteihin kuolleista lapsista on toiminut sukulaistensa ihmiskilpenä tai ammuttu kostoksi lasten vanhemmille, suurin osa uhreista on menettänyt henkensä arkipäiväisissä tilanteissa.

– Ollessaan pelaamassa jalkapalloa, isoisänsä kanssa autossa, kotiovellaan. Mafia ampuu aina tappaakseen, eikä se välitä sivullisista, Palermo sanoo.

Ammuskelun sivullisten uhrien sanotaan usein olleen väärässä paikassa väärään aikaan. Palermon mukaan mediassa jatkuvasti esiintyvä lause on järjetön ja loukkaa uhrien omaisia.

– Miten jalkapalloa pelaava 11-vuotias voisi olla väärässä paikassa? Väärässä paikassa ovat aina vain ja ainoastaan rikolliset, ampujat.

Lapsen kuolema osuu erityisen rankasti tämän omaisiin.

– Useimmat vanhemmat sanovat, että on kuin heitä itseään olisi ammuttu, Palermo sanoo.

Muutosta tapahtumassa

Palermo on ammatiltaan urheilutoimittaja, joka lisäksi pyörittää Crotone news -paikallisuutissivustoa. Kipinän kirjan kirjoittamiseen hän sai kotikaupunkinsa Crotonen lähellä sattuneesta tapauksesta, jossa 11-vuotias poika kuoli mafian luoteihin.

– Halusin, että nämä lapset muistetaan.

Tiedot uhreista Palermo keräsi lehtiarkistoista, vanhoista tv-lähetyksistä, oikeuden pöytäkirjoista ja mafianvastaisen Libera-järjestön ylläpitämästä mafian viattomien uhrien listasta. Lisäksi hän keskusteli useiden uhrien vanhempien kanssa.

– Tiesin kuitenkin jo kirjoittaessani, että kaikkia murhattuja oli mahdoton löytää. Myöhemmin uhreja on myös tullut lisää, yksi heistä jo kirjan kirjoittamisen aikana. Lisäksi tunnen haavoittuneita, joiden elämä on muuttunut täysin, Palermo kertoo.

Palermon mukaan Italiassa on viime vuosina tehty paljon mafianvastaista työtä, mutta vain pieni osa siitä valtion toimesta.

– Kun kävin itse koulua Crotonessa, kukaan ei puhunut meille mafiasta. Minulla oli kuitenkin ystäviä, joiden vanhemmat kuuluivat Calabrian mafiaan ’Ndranghetaan. Joistakin tuli mafiosoja, yksi tapettiin.

Nyt Palermo itse kiertää Italian kouluja kertomassa kirjastaan, usein omalla kustannuksellaan.

– Saan kirjeitä opettajilta, jotka kertovat hälisevän luokan hiljenevän täysin kirjan ansiosta. Usein joku itkee.

Yhä nuorempia houkutellaan

Italian mafiajärjestöt käyttävät alaikäisiä hyväkseen työvoimana. Italian parlamentin alahuoneen mafianvastaisen komission mukaan nuoria käytetään esimerkiksi huumekaupassa ja kiristyksessä, joissain tapauksissa myös palkkamurhaajina.

Varsinkin Etelä-Italiassa nuoria rekrytoidaan alueilta, joilla vallitsee korkea työttömyysaste. Monet ovat koulupudokkaita. Mafia houkuttelee nuoria tarjoamalla näille helppoa rikastumista, mahdollisuuden kuulua johonkin ja saada kunnioitusta muilta, komissio toteaa.

Italian omien mafiajärjestöjen lisäksi maassa toimii itäeurooppalaisia ja muita ulkomaisia järjestäytyneen rikollisuuden ryhmiä, jotka käyttävät alaikäisiä prostituutioon, kerjäämiseen, varkauksiin ja näpistyksiin. Napolissa keskustelua ovat herättäneet alaikäisten jengit, jotka pyrkivät väkivaltaisesti ottamaan haltuunsa kaupungin kortteleita.

Italian sisäministeriön alainen, mafianvastaiseen taisteluun keskittynyt DIA-virasto varoitti helmikuussa 14–18-vuotiaiden mafiosojen määrän kasvaneen ja 18–40-vuotiaita mafian jäseniä olevan jo lähes yhtä paljon kuin yli 40-vuotiaita.

Lapset ihmiskaupan uhreina

Kansainvälisen Pelastakaa lapset -järjestön mukaan joka neljäs ihmiskaupan uhri Euroopassa on alaikäinen. Lisäksi lasten seksuaalinen hyväksikäyttö Italiassa on jatkuvasti kasvussa, järjestön tuore raportti kertoo.

Seksikauppaan pakotetut alaikäiset saapuvat Italiaan varsinkin Nigeriasta, Romaniasta, Bulgariasta ja Albaniasta. Ihmiskaupan alaikäisten uhrien vahvistettu määrä on vuodessa noussut neljä prosenttia. Epävirallisten arvioiden mukaan alaikäisiä tai hieman yli 18-vuotiaita seksikaupan uhreja on Italiassa tuhansia.

Bruno Palermon mukaan Italiassa ei ole mitään laitonta toimintaa, johon mafiajärjestöt eivät olisi jollain lailla sekaantuneet.

– Ellei mafia pyöritä toimintaa, se on joka tapauksessa tietoinen siitä ja antanut sille luvan. Varmasti se myös jotenkin hyötyy siitä.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi