Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Dorian-hurrikaanissa kuolleiden määrä noussut Bahamalla yli 40:een

Kokonaisia asuinalueita on pyyhkiytynyt pois Bahamalla. Satoja tai jopa tuhansia ihmisiä on yhä kateissa. LEHTIKUVA/AFP

Bahamasaarilla Dorian-hurrikaanissa kuolleiden määrä on noussut ainakin 43:een, uutisoivat muun muassa NBC News ja bahamalainen Tribune-sanomalehti.

Lehden mukaan saarivaltion terveysministeri on vahvistanut kuolleiden määrän. NBC Newsille asian vahvisti pääministeri Hubert Minnisin edustaja.

– 43 on virallinen luku, useita kadonneita ja luvun uskotaan kasvavan merkittävästi, pääministerin edustaja Erica Wells Cox sanoi kanavalle.

Dorian iski täydellä voimalla Bahamasaarten pohjoisosiin sunnuntaina. Kokonaisia asuinalueita on pyyhkiytynyt pois. Vesi kohosi pahimmillaan talojen kattoihin asti. Lukuisat asukkaat odottavat edelleen apua ja muun muassa puhdasta vettä epätietoisina.

YK:n arvion mukaan yli 70 000 ihmistä on avun tarpeessa. Arviolta satoja, jopa tuhansia ihmisiä on kateissa.

Vettä yli kaksi metriä

Bahaman jälkeen hurrikaani on riepotellut laantuneella voimalla Yhdysvaltoja. Se iski maihin Pohjois-Carolinassa. Yhdysvaltalaismediat kertoivat perjantaina, että ykkösluokkaan laantunut Dorian on nostattanut tsunaminkaltaisen myrskytulvan Pohjois-Carolinan edustan saarilla.

Washington Postin mukaan tulvavesi nousi saarilla parissa tunnissa jopa yli kahteen metriin, kun rajut myrskytuulet olivat ensin työntäneet vettä pois rannasta ja sitten takaisin kohti mannerta.

Itärannikolla on ollut pieniä tornadoja, tulvia ja laajoja sähkökatkoja. Viranomaisten mukaan Georgian sekä Pohjois- ja Etelä-Carolinan osavaltioissa yli 240 000 asukasta on ollut ilman sähköä.

Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus kertoi perjantaina, että tulevina päivinä hurrikaani heikentyy hitaasti.

Dorian jatkaa matkaansa pohjoiseen. Uutiskanava CNN:n mukaan seuraavaksi myrskyn tulilinjalle joutuu Kanadan Nova Scotia, minne myrsky saapunee lauantaina paikallista aikaa.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi