Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Japanin rankkasateet vaativat kolmannen kuolonuhrin

Rankkasateet ovat piiskanneet Lounais-Japanin Kyushun saarta, erityisesti Sagan, Fukuokan ja Nagasakin kaupunkien alueilla. LEHTIKUVA / AFP

Japanin rankkasateet ovat vaatineet kolmannen kuolonuhrin, kertoo paikallinen poliisi. Japanin yleisradioyhtiön NHK:n mukaan nainen löydettiin kuolleena tulvan keskelle joutuneesta talosta Takeon kaupungissa.

Aiemmin viranomaiset ovat kertoneet kahden miehen kuolleen.

Yksi mies kuoli, kun tulvavesi vei mukanaan hänen autonsa. Toinen mies kuoli yrittäessään paeta veteen jumiin jääneestä autostaan.

Rankkasateet ovat piiskanneet Lounais-Japanin Kyushun saarta, erityisesti Sagan, Fukuokan ja Nagasakin kaupunkien alueilla. Japanin ilmatieteen laitos julisti alueelle eilen korkeimman mahdollisen hälytyksen, mutta poisti hälytystilan myöhemmin. Viranomaiset varoittavat silti yhä tulvista ja maanvyöryistä. Myös rankkasateet ovat jatkuneet.

Japani määräsi eilen jopa 870 000 ihmistä evakuoitavaksi tulva- ja maanvyöryuhkien takia. Lisäksi lähes miljoonaa ihmistä kehotettiin lähtemään kodeistaan rankkasateiden takia.

Japanissa asukkaiden ei ole pakko noudattaa evakuointimääräyksiä tai -kehotuksia.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi