Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Israelin hävittäjät tekivät iskuja Syyriaan

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kiitteli armeijan toimintaa. LEHTIKUVA/AFP

Israel on tehnyt ilmaiskuja Syyriaan. Israelin armeija kertoi hävittäjiensä iskeneen kohteisiin Syyriassa estääkseen Iranin lennokkihyökkäyksen Israelin pohjoisosaan.

Syyria puolestaan kertoi ilmatorjuntansa ampuneen ennen puoltayötä vihollisen kohteita pääkaupunki Damaskoksen ympäristössä. Syyrian mukaan suurin osa iskuista on saatu torjuttua.

– Aggressioon vastattiin heti ja tähän mennessä suurin osa Israelin ohjuksista on saatu tuhottua ennen kuin ne pääsivät kohteisiinsa, Syyrian armeijan lähde kertoi valtiolliselle uutistoimistolle Sanalle.

Uutistoimisto AFP:n kirjeenvaihtaja Damaskoksessa kuuli useita kovia räjähdyksiä.

Israel vahvisti iskun saman tien.

– Ilmavoimat saivat estettyä Qudsin (Iranin vallankumouskaartin erikoisjoukko) johtaman Iranin yrityksen hyökätä Syyriasta kohteisiin Israelin pohjoisosassa tappajalennokeilla, Israelin armeijan edustaja sanoi.

Armeija kertoi myös, että Israel oli torstaina estänyt lennokkihyökkäysyrityksen.

Netanjahu jyrisi Iranille

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kiitteli myös armeijan toimintaa.

– Iranilla ei ole koskemattomuutta missään. Joukkomme toimivat kaikilla sektoreilla Iranin aggressioita vastaan, Netanjahu sanoi tiedotteessa, joka julkaistiin heti armeijan kerrottua iskuista.

Vaikka Israel on tehnyt säännöllisesti iskuja Syyriaan maassa vuonna 2011 alkaneen sodan aikana, se on harvoin kertonut iskuista julkisuuteen näin nopeasti.

Israelin mukaan sen iskut Syyriassa kohdistuvat Iranin ja libanonilaisen shiiajärjestö Hizbollahin kohteisiin.

Iran ja Hizbollah tukevat Syyrian presidentin Bashar al-Assadin hallintoa. Israel on perustellut iskuja sillä, että se yrittää estää vihollistaan Irania saamasta sotilaallista jalansijaa naapurimaa Syyriassa, josta sen olisi helpompi iskeä Israeliin.

Hizbollah kertoi sunnuntain vastaisena yönä AFP:lle, että sen päämajan lähellä Libanonin Beirutissa yksi lennokki oli pudonnut maahan ja yksi räjähtänyt. Hizbollah ei kertonut, olivatko lennokit israelilaisia.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi