Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Diplomaattisen väännön keskelle joutunut Iranin tankkeri on lähtenyt Gibraltarilta kohti Kreikkaa

Gibraltar päätti aiemmin päivällä hylätä Yhdysvaltojen antaman Grace 1 -tankkerin takavarikkomääräyksen. LEHTIKUVA / AFP / JORGE GUERRERO

Iranilainen Grace 1 -öljytankkeri on päässyt lähtemään Gibraltarilta. Meriliikennettä valvovan Marine Traffic -verkkosivun mukaan tankkeri lähti liikkeelle sunnuntaina hieman ennen puolta yötä paikallista aikaa. Gibraltarin viranomaiset eivät ole toistaiseksi vahvistaneet tietoja.

BBC kertoo, että tankkeri matkaa Välimerellä kohti itää. Marine Traffic -verkkosivujen mukaan aluksen määränpäänä on Kalamatan kaupunki Kreikassa.

Gibraltar päätti aiemmin sunnuntaina hylätä Yhdysvaltojen antaman Grace 1 -tankkerin takavarikkomääräyksen. Gibraltarin hallinto perusteli päätöstään sillä, etteivät Yhdysvaltain Iran-pakotteet päde Euroopan unionissa.

Aiemmin viime viikolla Gibraltarin korkein oikeus päätti vapauttaa tankkerin vastoin Yhdysvaltain toiveita. Gibraltarin korkeimman oikeuden puheenjohtaja Anthony Dudley perusteli päätöstä sillä, että Iran on antanut muodollisen ja kirjallisen vakuutuksen siitä, ettei se vie laivan lastia Syyriaan.

Brittiviranomaiset ottivat tankkerin haltuunsa heinäkuun alussa Gibraltarinsalmessa. Aluksen epäiltiin kuljettaneen öljyä Syyriaan EU:n talouspakotteiden vastaisesti.

Omistajan pyynnöstä Grace 1 -aluksen uudeksi nimeksi on vaihdettu Adrian Darya. Tankkeri jatkaa matkaansa Iranin lipun alla. Aikaisemmin alus on ollut Panaman alusrekisterissä.

Grace 1 -nimellä kulkeneen tankkerin kiinniotto aiheutti diplomaattisen kriisin Iranin ja Britannian välille. Tankkerin kiinnioton jälkeen Iran puolestaan otti kiinni Hormuzinsalmessa Britannian lipun alla seilanneen ruotsalaisvarustamon Stena Impero -aluksen, joka on miehistöineen yhä Iranin hallussa.

Ruotsalaisen Stena Bulkin toimitusjohtaja Erik Hånell kommentoi perjantaina toivovansa, että myös Stena Imperon tilanteeseen löytyy ratkaisu Gibraltarin päätöksen jälkeen.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi