Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Ilmastoaktivisti Greta Thunberg aloitti purjehduksen Atlantin yli

Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg lähti keskiviikkona iltapäivällä Englannin Plymouthista kahden viikon pituiseksi arvioidulle matkalle Atlantin yli. Thunbergin on määrä puhua YK:n ilmastokokouksessa ja osallistua mielenosoituksiin New Yorkissa ensi kuussa.

Lentämistä vastustava Thunberg pääsee Yhdysvaltoihin Malizia II -kilpapurjeveneen kyydissä. Mukana matkustaa myös Gretan isä Svante Thunberg.

Lukioon aikova 16-vuotias Thunberg on päättänyt pitää välivuoden koulunkäynnistä. Nyt alkavalla matkallaan hän vierailee myös Latinalaisessa Amerikassa, muun muassa Pariisin ilmastosopimuksen osapuolikokouksessa Perussa joulukuussa. Mantereella Thunberg aikoo taittaa matkaa muun muassa bussilla.

Perjantaiset koululaisten ilmastolakot aloittanut ja rauhannobelistiksikin ehdolla oleva Thunberg on aiemmin osallistunut lukuisiin tilaisuuksiin eri puolilla Eurooppaa. Matkat hän on tehnyt useimmiten junalla.

Vessana ämpäri

Asiantuntijoiden mukaan Thunbergin merimatkasta ei välttämättä tule miellyttävä. Kilpaveneen sisustus on askeettinen, ja painon pitämiseksi minimissä kaikki ylimääräinen on karsittu. Sää matkan varrella voi olla myös hyvin raju.

– Saatan tuntea itseni hiukan merisairaaksi, eikä siitä tule miellyttävää, mutta voi elää sen kanssa, Thunberg sanoi BBC:lle ennen lähtöään.

Veneen kipparin, saksalaisen kilpapurjehtijan Boris Herrmannin mukaan veneessä ei ole keittiötä, jääkaappia tai suihkua. Ruoka on joko pakastekuivattua tai tyhjiöpakattua. WC:n virkaa toimittaa pieni sininen ämpäri, jonka kyljessä lukee: Vain kakkaa, kiitos!

– Jos matkasta tulee tosi hankala, niin täytyy vain ajatella, että ei se ole kuin kaksi viikkoa ja sitten voin palata normaaliin, Thunberg lohduttautuu.

Sähköä veneen navigointilaitteisiin saadaan ympäristöystävällisesti muun muassa aurinkopaneeleista. 18-metrisessä Malizia II:ssa on kiinteä polttomoottori, mutta se on varattu vain äärimmäisiin hätätilanteisiin ja sinetöidään ennen lähtöä.

Lähteet: TT, BBC, Plymouth Herald

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi