Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Lapsen Tate Modern -museon katolta heittänyt teini joutuu mielentilatutkimuksiin

Uhri ei ole enää hengenvaarassa. Lapsella on kuitenkin muun muassa murtumia selkärangassaan, jaloissaan ja käsivarsissaan. LEHTIKUVA/AFP

Kuusivuotiaan lapsen murhan yrityksestä epäilty brittiläinen teini joutuu mielentilatutkimuksiin, paikallinen tuomioistuin päätti torstaina. Teinin uskotaan heittäneen lapsen lontoolaisen Tate Modern -museon katolta sunnuntaina.

Uhri ei ole enää hengenvaarassa. Lapsella on kuitenkin muun muassa murtumia selkärangassaan, jaloissaan ja käsivarsissaan. Hänet heitettiin kymmenennestä kerroksesta ja löydettiin viidennen kerroksen kattotasanteelta.

Brittiläisen The Sun -lehden mukaan teini on kärsinyt mielenterveysongelmista. Lehti kertoo, että teini ei saisi liikkua ulkona ilman kahta hoitajaa. Median lähteiden mukaan poika oli päässyt hoitajiltaan karkuun.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi