Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Etelä-Korea sanoo varoittaneensa ilmatilaa loukannutta venäläistä konetta ampumalla

Etelä-Korea kertoo venäläisen sotilaslentokoneen loukanneen maan ilmatilaa tänään. Etelä-Korea sanoo vastanneensa rajan ylitykseen ampumalla varoituslaukauksia.

Moskova kieltää ilmatilan loukkauksen. Venäjän ulkoministeriön mukaan kaksi Tu-95-pommikonetta suoritti suunniteltua harjoitusta kansainvälisellä merialueella.

Etelä-Korean mukaan Venäjän lentokone kävi sen ilmatilassa kahdesti: paikallista aikaa yhdeksältä aamulla ja puoli tuntia myöhemmin. Ilmatilaloukkaukset kestivät muutamia minuutteja kerrallaan.

Korea Times kertoo lentokoneita olleen kolme. Median mukaan venäläisten koneiden mukana oli kaksi kiinalaista lentokonetta, jotka myös loukkasivat maan ilmatilaa.

Korean asevoimat kertoo, että ilmatilaloukkaukset tapahtuivat Etelä-Korean ja Japanin välisellä merialueella pienten Liancourtsaarten lähistöllä.

Saaret ovat kiisteltyjä, mutta Venäjä ei Korea Timesin mukaan ole osallistunut erimielisyyksiin.

Korealaiset lähettivät matkaan F-15k- ja F16-k-hävittäjiä, jotka ottivat yhteyttä ilmatilaa loukanneeseen venäläiskoneeseen ja ampuivat valoraketteja. Etelä-Korean viranomaiset kertovat tutkivansa tapausta, joka oli heidän mukaansa ensimmäinen Venäjän kanssa sattunut.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi