Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Yhdysvallat ampui alas iranilaisen dronen Persianlahdella, kertoi Trump

Iranin puolustusministeriön verkkosivuilla esiteltiin vuonna 2014 kuvaa iranilaisesta dronesta. LEHTIKUVA/AFP

Yhdysvallat on pudottanut iranilaisen dronen Hormuzinsalmessa torstaina, kertoo presidentti Donald Trump.

Trump sanoi miehittämättömän ilma-aluksen lentäneen 900 metrin päässä yhdysvaltalaisesta maihinnousualuksesta. Hän kertoi Valkoisessa talossa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa dronen tulleen hyvin lähelle USS Boxeria. Presidentin mukaan drone tuhoutui välittömästi. Hänen mukaansa lentolaite uhkasi laivan ja sen miehistön turvallisuutta.

– Tämä on tuorein useista Iranin hyökkäävistä toimista, jotka kohdistuvat kansainvälisillä vesillä liikkuviin aluksiin, Trump sanoi.

Trump sanoo Yhdysvalloilla olevan oikeus suojella henkilöstöään, kalustoaan ja etujaan. Hän odottaa kansainvälisen yhteisön tuomitsevan Iranin toimet, jotka presidentin mukaan häiritsevät vapaata merenkulkua ja kauppaa.

Hormuzinsalmi on osa Persianlahtea.

Iran otti kiinni tankkerin

Aiemmin torstaina Iranin vallankumouskaarti ilmoitti ottaneensa haltuunsa "ulkomaalaisen tankkerin". Iranin televisio kertoi, että Iran epäilee tankkeria öljyn salakuljetuksesta Persianlahdella.

Tankkerilla oli Iranin television mukaan 12 hengen miehistö, ja alus otettiin haltuun viime sunnuntaina.

Kyseessä on alustavien tietojen mukaan sama tankkeri, joka katosi viime sunnuntaina Hormuzinsalmessa. MT Riah -nimisen aluksen kotisatama sijaitsee Arabiemiraateissa ja se purjehtii Panaman lipun alla.

Britannia ilmoitti viime viikolla, että kolme iranilaisalusta yritti estää brittiläisen öljytankkerin kulun Persianlahdella.

Viime lauantaina Britannian ulkoministeri Jeremy Hunt sanoi, että Gibraltariin pysäytetty iranilainen supertankkeri Grace One voidaan päästää matkoihinsa, jos Iran takaa, ettei alus ole aikeissa loukata EU:n talouspakotteita suuntaamalla Syyriaan. Iranilaistankkeri pysäytettiin heinäkuun alussa. Iran on tuominnut pysäyttämisen ja pitää sitä laittomana.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi