Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Apollo 11 -veteraani ei kokenut oloaan yksinäiseksi moduulissa – "Minulla oli kuumaa kahvia ja musiikkia"

Myöhemmin viikolla Yhdysvalloissa juhlitaan muun muassa Kuuhun laskeutumisen sekä kuukävelyn vuosipäivää. LEHTIKUVA/AFP

Apollo 11 laukaistiin historialliselle kuulennolleen päivälleen 50 vuotta sitten. Neljä päivää laukaisun jälkeen toteutui yksi ihmiskunnan hurjimmista unelmista, kun lento laskeutui Kuun pinnalle. Pian sen jälkeen ihminen käveli ensi kertaa Kuun pinnalla.

Historiallisella kuulennolla ollut astronautti Michael Collins muisteli tänään laukaisua samaisella laukaisualustalla, josta hänet ammuttiin kuuta kohti puoli vuosisataa aiemmin.

Sillä välin, kun Collins kiersi Kuuta komentomoduulissa, laskeutuivat astronautit Neil Armstrong ja Edwin "Buzz" Aldrin kuumoduuli Eaglella eli Kotkalla Kuuhun 20. heinäkuuta 1969.

Lähes seitsemän tuntia laskeutumisen jälkeen Armstrong astui ensimmäisenä ihmisenä Kuun pölyiselle kamaralle ja lausui ikimuistoiset sanat: "Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle".

Aldrin seurasi Kuun kamaralle pian Armstrongin perässä. Heinäkuun 21. päivänä vuonna 1969 joka viides maapallon asukas istui tv-vastaanottimensa ääressä ja seurasi silmä tarkkana, kuinka Armstrong kuvasi Aldrinin ensiaskelia Kuussa.

Astronautit hytkyivät vasemmalta oikealle

Astronauttiveteraani Collins puhui tänään laukaisualustalla Kennedyn avaruuskeskuksen johtajan Robert Cabanan kanssa muun muassa miesten koulutuksesta ja siitä, miltä tuntui olla raketissa, kun se lähti taivaalle.

Collins kertoi myös, missä astronauttien perheet olivat sillä aikaa, kun miehet olivat valmistelemassa lähtöä Kuuhun.

Jotkut astronauteista ottivat Collinsin mukaan perheensä mukaan Floridaan, ja se toimi heidän kohdallaan hyvin. Collins ei kuitenkaan halunnut repiä omia lapsiaan juuriltaan, ja hänen vaimonsa jäi kolmen nuoren lapsen kanssa Texasin Houstoniin, kun Collins itse lähti valmistautumaan kuulennolle.

Collinsin mukaan aluksessa olo laukaisun hetkellä on hyvin erilaista kuin mitä voisi kuvitella, kun katsoo raketin laukaisua etäältä.

– Kun raketin lähtöä katselee kauempaa, se nousee arvokkaasti ja katsoja on varsin tietoinen jättimäisestä voimasta, jota se tuottaa. 7,5 miljoonaa paunaa työntövoimaa. Sisällä on eri tilanne. Sisällä ei ole niinkään huolissaan voimasta, vaan ohjauksesta, Collins kertoi aiemmin päivällä.

– Sisällä tuntuu hytkyntää vasemmalta oikealle, eikä voi olla täysin varma ovatko hytkynnät niin isoja tai pieniä kuin niiden pitäisi olla, Collins jatkoi imitoiden astronauttien kokemaa höykytystä tuolillaan.

"En ollut piirunkaan vertaa yksinäinen"

Vasta kun alus sai kerättyä tarpeeksi nopeutta ja lento tasoittui, tilanne alkoi tuntua siltä, miltä se vaikuttaa kauempaa, Collins kertoi. Tässä kohtaa hän koki itsekin tuntevansa sen valtavan voiman, joka työntömoottoreista tuli.

Kantoraketin osien irrotessa vaikutti Collinsin mukaan siltä kuin koko raketti ja astronautit sen sisällä olisivat tulen ympäröimiä.

– Kun sen pienen yskinnän ohitse päästään, on loppulento järkevämpi ja hiljaisempi aina kuuhun saakka, Collins kertoi.

Miehet olivat karanteenissa lennon jälkeen, koska heidän pelättiin tuoneen mukanaan vaarallisia taudinaiheuttajia Kuusta.

Collins kertoo, että häneltä kysyttiin useita kertoja lennon jälkeen, tunsiko hän olevansa maailman ja aurinkokunnan yksinäisin ihminen, kun hän oli yksin komentomoduulissa.

– Vastaus oli ei. Minusta tuntui hyvältä. Olin lentänyt lentokoneita yksin, ja yksin oleminen ajoneuvossa ei ollut mitenkään uutta. Luotin ympäristööni ja olin hyvin onnellinen siihen, missä olin ja siihen, kuinka näin tämän monimutkaisen tehtävän tapahtuvan ympärilläni, Collins kertoi.

– Minulla oli kuumaa kahvia ja minulla oli musiikkia, jos sitä halusin. Vanhassa kunnon Columbia-komentomoduulissa oli kaikki tarvittava. Viihdyin yksin sen sijaan, että olisin ollut kamalan yksinäinen. En ollut piirunkaan vertaa yksinäinen.

Viikon mittainen nostalgiakimara

Yhdysvalloissa on juhlistettu tänään Apollo 11:n laukaisun merkkipäivää. Juhlallisuudet aloittavat viikonmittaisen nostalgiaryöpyn.

Myöhemmin viikolla juhlitaan muun muassa Kuuhun laskeutumisen sekä kuukävelyn vuosipäivää. Collins puhui tänään Floridassa Cape Canaveralissa, jossa sijaitsevasta Kennedyn avaruuskeskuksesta Apollo 11 laukaistiin matkaan.

Ihmisen ensiaskeleet Kuussa ottanut Neil Armstrong kuoli vuonna 2012 ollessaan 82-vuotias.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi