Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Interpolin ex-päällikkö saamassa lahjustuomion Kiinassa

Lehden mukaan Meng on kuulusteluissa "osoittanut katumustaan". LEHTIKUVA / AFP

Kiinassa kansainvälisen poliisijärjestön Interpolin ex-päällikkö Meng Hongwei on tunnustanut ottaneensa vastaan lahjuksia, kertoo Kiinan media.

Kansan päivälehden mukaan Meng on ottanut vastaan yhteensä 2,1 miljoonan dollarin lahjukset. Hänen tuomionsa julistetaan myöhemmin.

Lehden mukaan Meng on kuulusteluissa "osoittanut katumusta".

Kiinan presidentti Xi Jinping on aloittanut laajan korruption vastaisen kampanjan, joka arvostelijoiden mukaan on tähdännyt hänen poliittisten vastustajiensa vaientamiseen.

Meng nähtiin julkisuudessa viimeksi vajaa vuosi sitten syyskuussa, kun hän lähti Interpolin päämajasta Ranskan Lyonista käymään Kiinassa. Toukokuussa hänen vaimolleen Grace Mengille ja pariskunnan kahdelle lapselle myönnettiin turvapaikka Ranskasta. Grace Meng sanoi pelkäävänsä, että perhe siepataan.

Meng Hongwei nimitettiin Interpolin johtoon vuonna 2016. Ennen nimitystään Meng oli ehtinyt kivuta korkeaan asemaan Kiinassa ja toimia maan kansallisesta turvallisuudesta vastaavan ministeriön apulaisministerinä.

Ministeriössä Meng työskenteli nimekkään turvallisuusjohtajan Zhou Yongkangin alaisuudessa. Zhousta tuli sittemmin korkea-arvoisin korruptiokampanjan aikana tuomion saanut kiinalainen. Hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen vuonna 2015.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi