Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

EU:kin vaatii Venäjää yhteistyöhön malesialaiskoneen tutkinnassa

Mike Pompeolla on terveisiä Venäjälle. Lehtikuva/AFP

EU vaatii Venäjää tekemään yhteistyötä pudotetun malesialaiskoneen tutkinnassa. Hollannin johtama kansainvälinen rikostutkinta (JIT) vahvisti keskiviikkona, että kolmea Venäjän ja yhtä Ukrainan kansalaista syytetään malesialaisen matkustajakoneen alas ampumisesta Ukrainassa viisi vuotta sitten.

Uutistoimisto AFP:n torstaina näkemän lausuntoluonnoksen mukaan EU-johtajat vaativat edelleen totuuden selvittämistä ja oikeutta uhreille sekä edellyttävät Venäjältä yhteistyötä.

Oikeudenkäynnin on määrä alkaa Hollannissa ensi vuoden maaliskuussa. Venäjä ja Ukraina eivät kuitenkaan luovuta kansalaisiaan, ja Venäjä on sanonut pitävänsä syytöksiä täysin perusteettomina.

EU myös ilmoitti torstaina jatkavansa pakotteita, joita asetettiin sen jälkeen kun Venäjä liitti itseensä Itä-Ukrainassa sijaitsevan Krimin niemimaan.

Yhdysvaltojen ulkoministeri vaati jo aiemmin Venäjää varmistamaan, että malesialaiskoneen alas ampumisesta syytetyt saadaan oikeuden eteen.

Ulkoministeri Mike Pompeo viittaa tiedotteessaan YK:n turvallisuusneuvoston vaatimukseen, jonka mukaan syylliset on saatettava vastuuseen ja kaikkien maiden on tehtävä yhteistyötä tähän liittyvissä pyrkimyksissä.

– Vaadimme Venäjää kunnioittamaan ja noudattamaan YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa ja varmistamaan, että kaikki syytetyt henkilöt Venäjällä joutuvat oikeuden eteen, Pompeo sanoi.

Myös Venäjä hyväksyi vuoden 2014 päätöslauselman, joka tuomitsee matkustajakoneen pudottamisen. Venäjä vaati kuitenkin tekstiin joitakin muutoksia ja edellytti, että siinä puhutaan alas ampumisen sijaan koneen pudottamisesta.

Malaysia Airlines -yhtiön Boeing 777 -kone oli matkalla Amsterdamista Kuala Lumpuriin 17. heinäkuuta 2014. Kaikki koneessa olleet 298 ihmistä saivat surmansa.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi