Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Iran kertoo ylittävänsä ydinsopimuksessa asetetun rajan rikastetulle uraanille kuun lopulla

Iran ilmoitti toukokuussa lakkaavansa toistaiseksi noudattamasta osaa vuoden 2015 ydinsopimukseen liittyvistä sitoumuksistaan. LEHTIKUVA/AFP

Iran on kertonut valtiontelevisionsa lähetyksessä ylittävänsä kansainvälisessä ydinsopimuksessa sovitun ylärajan rikastetun uraanin määrälle kymmenen vuorokauden kuluttua 27. kesäkuuta. Televisiossa asiasta kertoi maan ydinenergiajärjestön tiedottaja.

Ydinsopimuksessa Iran sopi muiden maiden kanssa muun muassa siitä, ettei se varastoisi kerralla yli 300:aa kiloa rikastettua uraania, jota voidaan käyttää ydinaseiden valmistamiseen.

Iran ilmoitti toukokuussa lakkaavansa toistaiseksi noudattamasta osaa vuoden 2015 ydinsopimukseen liittyvistä sitoumuksistaan. Tuolloin oli tullut kuluneeksi vuosi siitä, kun Yhdysvallat presidentti Donald Trumpin johdolla irtautui ydinsopimuksesta, joka solmittiin presidentti Barack Obaman kaudella.

Iranin ja Yhdysvaltain välit kiristyivät entisestään, kun kahteen öljytankkeriin hyökättiin viime viikolla Omaninlahdella. Yhdysvallat on syyttänyt hyökkäyksistä Irania. Iran on kiistänyt olleensa iskujen takana.

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo ilmoitti CBS Newsin haastattelussa, että Yhdysvallat harkitsee kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja Iranin suhteen. Pompeo sanoi, että myös sotilaallisista vaihtoehdoista on keskusteltu.

Hän kuitenkin korosti, ettei Yhdysvaltain presidentti Trump halua sotaa.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi